Identiteetti, odota minua!

Identiteetti, odota minua!
Välillä se vetää perässään
ojentaa lujan käden,
johon kiinnittyä
ja muuttua jo olemassa olevan jatkeeksi;
pirstaleisiksi palasiksi,
joita minun ei tarvitse kerätä,
joiden rikkoutuessa kukaan ei korota ääntä.

Värini ovat jyrkkiä ilman vaaleaharjaisen
pensselin silitysjälkeä.
Kun löytää jonkun,
jonka seurassa itsessä on enemmän järkeä,
on aivan järjetöntä päästää hänet menemään.
Identiteetti, odota minua!

Minun värini ovat vuoroin liian kirkkaat,
vuoroin valuneet iloni sävyt viemäriin;
katselen jaloissani viipyvää yltäkylläistä beigeä.
Tylppäkin veitsi sen tietää: sisältä olen sinivalkoinen.
Eivät cowboy-saappaani saa soutuvenettä liikkeelle,
ei käsilaukku kanna marjaa.
Minulla on suomalaiset tavat, 
jotka tietävät, että luonnosta hyvä elämä alkaa.

Identiteetti, odota minua!
Pidän siitä, miltä kätesi tuntuu kädessäni:
kuin pitelisi itseään
ilman rinnan halki murenevaa kaihoa, 
ikävää kuivalle kangasperälle mäntymaahan.
Siinä on jotain omaa, mutta luojaansa vahvempaa.
Identiteetti, älä unohda minua!