Kuin kauneimmatkin perhoset
voivat menettää siipensä
myös sinut on revitty kauneudestasi
alastoman oloisena katselet siipiä vierelläsi
Tutut ja tuntemattomat
eivät meinaa tunnistaa
he astuvat siipiesi samettisen pinnan hajalle
samat perhoset, jotka opettivat sinut lentämään
On odotettava aikaa,
joka olisi kuin kaiku menneisyydestä
antaisi sinun lentää vielä läpi niityn
ennen kertaa viimeistä
Autuaana leijaileva tulikärpänen lähestyy
hyppelehtii ilman hellässä viennissä
illan helmassa tuo turvallinen hehku
riisuu surupuvun katkerien yltä
Tulikärpänen siivillään räpyttelee kyyneleesi tiehensä
kertoo, että ei hän näe kuinka hohtaa,
mutta kohtaa vain valoisia polkuja
tulikärpänen ei anna sääliä, vaan kehottaa katsomaan kunnolla
Kun siipesi lepäävät maassa, näet vihdoin kuinka olit kaunis
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ja niityn kukkaloiston näät.
Siellä lentää kauniinpäivän perhoset
on silloin siellä niiden häät.
Kun saan auringon ja kesän lämpöisen.
Menetys, yksinäisyys ja uusi toivo samassa runossa. Juuri haavoittumisen kautta voi nähdä itsessään kauneutensa sellaisena kuin se todella on. Ilman itsesääliä - aivan kuten tulikärpänen kehottaa, pitää katsoa kunnolla.
Hieno, hieno runo!