Kuihtuvaa
Kuudentoista iässä
uskottelin itselleni;
Minä voin niin hyvin.
Ruokavalioni on terveellinen,
laihuus kuvastaa terveyttä!
Vaikka niin ole, uskoin niin
soin mielelleni luvan uskoa niin.
Korruptoin ajatteluni;
luulin olevani parempi kuin muut,
vain koska laihdutin.
Myöntäminen
Syötin aivoilleni vääristynyttä tapaa toimia,
internetin katalalta sisällöltä ei karata,
se sai liekit roihumaan villimmin,
kauniimmin.
Vannoin voivani parhaiten.
Silti iltaisin rukoilin pääseväni pois
mielestäni ja tästä maailmasta,
kun kaikki sattuu.
Kylmässä huoneessani hytisin,
aina neljän peiton alla talvisin.
Kesällä
kolme
Sormeni harmaammat
päivä päivältä.
Eivät kynääkään kannattele,
vihkon kansi peitelty pölyllä.
Ruoka ei tuoksu
miltään muulta
kuin rikolliselta,
ja laittoman taivaalliselta.
Nyt jalanjälkiäni tuomitsen,
selviytyjänä taaksepäin katselen.
Onneksi minä
jonkun toisen sijaan.
Tanssahtelen musiikin rumpukompin mukana,
ajan autoa viekas virne huulillain.
Sydämenmuotoiset aurinkolasit leväten kuhmuraisella nenälläin.
sormeni kapeita huuliani hivellen.
Harvoin enää mietin
ravintoarvoja.
Ruoka ei ole vihollinen
vaan ystävä.
uskottelin itselleni;
Minä voin niin hyvin.
Ruokavalioni on terveellinen,
laihuus kuvastaa terveyttä!
Vaikka niin ole, uskoin niin
soin mielelleni luvan uskoa niin.
Korruptoin ajatteluni;
luulin olevani parempi kuin muut,
vain koska laihdutin.
Myöntäminen
oksettaa,
pelottaa,
inhottaa.
Syötin aivoilleni vääristynyttä tapaa toimia,
internetin katalalta sisällöltä ei karata,
se sai liekit roihumaan villimmin,
kauniimmin.
Vannoin voivani parhaiten.
Silti iltaisin rukoilin pääseväni pois
mielestäni ja tästä maailmasta,
kun kaikki sattuu.
Kylmässä huoneessani hytisin,
aina neljän peiton alla talvisin.
Kesällä
kolme
riittää.
Sormeni harmaammat
päivä päivältä.
Eivät kynääkään kannattele,
vihkon kansi peitelty pölyllä.
Ruoka ei tuoksu
miltään muulta
kuin rikolliselta,
ja laittoman taivaalliselta.
Nyt jalanjälkiäni tuomitsen,
selviytyjänä taaksepäin katselen.
Onneksi minä
jonkun toisen sijaan.
Tanssahtelen musiikin rumpukompin mukana,
ajan autoa viekas virne huulillain.
Sydämenmuotoiset aurinkolasit leväten kuhmuraisella nenälläin.
sormeni kapeita huuliani hivellen.
Harvoin enää mietin
ravintoarvoja.
Ruoka ei ole vihollinen
vaan ystävä.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tuo toisiksi viimeinen säkeistö on minun mielestäni aivan ihana. Se on mielessäni kuin kohtaus elokuvasta, jossa ajetaan auringonlaskussa kohti parempaa elämää. Elokuvan onnellinen loppu; elämäsi onnellinen uusi alku.
Jostain syystä tämä kokonaisuus on silti aivan ehdoton lempparini:
"Kylmässä huoneessani hytisin, /
aina neljän peiton alla talvisin. //
Kesällä /
kolme/
riittää."
Niin huolellisesti ja hyvin kirjoitettu, mutta myös hirveän hauska!
Kiitos että kirjoitit tämän - sanasi aiheesta on arvokas <3