Sirotellen

Hämä-raja katto ynnä viheriä matto;
keskeisen keston ratto;

asetettuina asemiin,
jäätynä maisemiin.

Lau-lau-laukku laukka laulaen:

Heinä se kasvaa heinäkuussa,
luhdasta, huhdasta, puhdasta
hohtaa jo kohtapuoleen kotiinpäin,

jos käy päinsä.

Hevo-, nero-, kova meno, 
muonaa kuonoonsa saa.

Savi se kuuluu kivikuntaan.
Nokkonen nokeen vaan.
Päivänkakkarat tunkiolla nauraa:
Iihahaa!
Heinänkorret miekkoina viuhuaa.

Kuulle kuuluu kuinka kallio kaikuukaan,
vakavat paadet ja otsat.
Pikkuiset muurarit valavat patsaan.

Henkilökuvan turvaan tunnetaan,
tavallaan astutaan tarinaan.
Lähdetään liikkeelle neitojen lähteestä,
näsien keskeltä vaaleiden käsien.

Kasvot huuhdellen kiteisellä nesteellä
astutaan kaksois-astiaan.

Myttynä pesän pohjalta löydetään
paljastettu laki,
myssyttä maaten ojitettu, ohitettu suo!

Muju majan lattialla, tomuun!

Muistona menneestä
valokeiloissa mainittu pöly huojuu,
kuvitellut kalterit.

Kalaiset maanalaiset, voipa vaaka
rusinasta auringon saada

edustamaan vastakohtaansa,

lastansa.