Kytke!

Kaarten risteämässä,
yhteisessä keskipisteessä
tuulten lähde.

Laskennallisesti

käytävän keriytyessä auki eteen
voidellaan vaalealla kimalteella,
ettei palella.

Muutoin näkymätön saa jäsenyytensä
tällöin, kun olosuhteet
osuvat kohdakkain.

Silloin voi nähdä läpikuultavien
ovien pielien heijastuksen,
hiukset hulmuten
silmien sateenkaaren.

Päivänkehrän sulkiessa
lumeen suotimen

suorii, oikoo, harppoo
autereessa käherretyt linjat,
säteittäin järjestyneet keskipakoiset
kukka-kasvoiset;

avatuin airoin,
kolmikärjin kulkien
halki äären;

lauhtumattomia sanoja,
kantavia raajojaan.

MONI

pohjaltakin kumoaa
ympäri hajaantumaan,

levynä laajeten kaksihaarainen
karu kuvaus!

Vau! Mikä into! On tie.

                TÄ!?

          Säväyttävä.

Tuhkasta tuhahtaen kohoava asuinsija,
kokonainen kaupunki, torneineen, käytävineen...

Vai jopa valtakunta?

Isäntä-kokoa:

           Jum. Jum. Jum.

                         ......jumissa.


Eihän jäädä paitsi tästä esityksestä,

erityisestä erota!


Entisestä ehoa saakaan,

                  vai saakaan,

                           vai saakaan;

                      uskaltaako sanoa,

                        jottain tapahtua?


     Rakentaa parempaa majaa,
              matalaa, korkeaa,
                  kaitaa, laveaa,
                  tiheää, syvää,

          taitaa kohta jo hohtaa!

                   Sohai 

                     Soih

                       Oih

                         Ih.


    Tarvejärjestelmän kärjessä ei tuule enää


                         kuule



                              M

                  I

                  N   
                   
                    E 

                        N


  . . . . . . .