Taivaasta riippuu punainen rauta.
Rämeikkö alhaalla hikoilee vastaan.
Kuudestoista ohut hartsi.
Taonta seis ja taju kankaalle.
Saarekkeilla olkimajoja,
ryppäinä autioina.
Oi! Miksi? Miksi? Miksi?
Kumoutuneina ulos kodeistaan,
nyt tilana aukeaa.
Valikoituneena tämä;
ehkä jossain toisessa todellisuudessa
nämä kentät olisivat täynnä elämää,
mutta toistaiseksi
enteilevän tuulenvireen kaltaisena
sitä kurkottaa kohti sävelmää,
joka Ei ole vielä syntynytkään.
Ilmassa ilman lupauksena
illan samettisesta voitelusta
pitäen sisällään kuitenkin aina sen,
mistä kampeaa yhden uuden askeleen,
yötuulen kuiskauksen.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit