Annihilaatio

Majakka pitää salaisuutta
kuin värikäs hohde,
joka ei hengitä
kuin kasvit,
jotka ottivat ihmisen muodon
kuin peto,
joka huutaa saaliinsa äänellä apua
mikään ei ole totta
mikään ei ole aivan elossa

Me olemme syöpä
oranssi sienirihmasto seinässä
jos löydämme tiemme kivenrakoon,
pakotamme olemuksemme,
minne se ei kuulu
ja seisomme kahdella jalalla
solumuunnosten taakankantajana
jäämme kuin räjähdyksestä
ajan saattoon
merkityskeskeiseksi homeeksi

Eikä ole kuolemaa,
jota luonto surisi
lehdet hikoilevat, eivät itke,
sillä kärsimys on yleismaallinen,
mutta tunne keinotekoinen,
ja kun meidän ihrallamme
on valeltu carpe diem -muraalit
ja luuytimestämme imetty
viimeinenkin memento mori muistin virkisteeksi
olemme yhtälailla rakenne kuin majakkakin

Meiltä puuttuu vain valo,
kun on jo pyörivä suunnattomuus,
josta reitin pois löytäessämme
olemme kierineet itsemme auki
kierreportaiden alapäähän
kauniin repaleiseksi kuoreksi,
ja meitä voisi luulla klementiiniksi,
jollemme olisi tammikuussakin
toisillemme niin happamia

Majakan hiekkalattian lainaajasta
jätämme olemuksemme,
joka on lopussakin vain nahkeaa jätettä,
syntyäksemme uudelleen
toiseen universumiin
rinnakkaistodellisuuteen,
ja siellä me elämme
äitimme rakastettuna poikana