Sä työnsit kielesi suuhuni
ja sanoit, että aiot vielä tappaa itsesi
jopa sun kissasi silmät muuttivat väriä
Koitin suositella terapiaa,
mutta väsyin jo ensimmäisen sanan kohdalla;
et halunnut parantua, sä halusit vain suudella
Kuollut isoisäsi lepäsi kehyksissä piirongilla,
sinä pienempänä sen vierellä,
ja mietin, että näinköhän säkin lähdet ensi keväänä
Halusin paeta paljain jaloin
sun asunnosta,
halusin palata naama huolesta paljaana sun luo
Pelkäsit pelottaneesi mut pois
ja parvekkeen vilussa vakuuttelin:
"ei, et sä ikinä vois"
Mutta joka valheen kohdalla mietin,
löytäisinkö sut
roikkumasta koruttoman makuuhuoneen katosta
Olit niin kaunis,
etten kestänyt katsoa sun ehjiä kasvoja,
kun ne kertoi sellaisia rikkinäisiä asioita valot päällä
Sun tupakka paloi loppuun kolmesti,
kun kerroin muuttavani,
ja sen haju oli sun sormissa vielä aamuviideltä
Tyynykin odotti, palaisiko aurinko yllemme ikinä,
mutta kun saapui aamu, pelkkä pilvitaivas,
silloin minä menin
Suljin oven perässäni
ja luulen, että sun kissa ymmärsi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit
Sen lisäksi, että tämä on mahtava runo, tämä myös värähtää itselleni voimakkaasti henkilökohtaisellakin tasolla.
Aina on kiva lukea kommentteja, joissa lukija löytää jotain omaa elämäänsä kirjoituksistani, mutta tämän kohdalla se herättää myös haikeutta.
Sivut