Kaikki loppuu aikanaan.
Kuka kuulee tuskani?
Kuuleeko kukaan?
Ympärilläni minulle tärkeitä ihmisiä.
Kuitenkin,
huudan pimeässä,
yksin.
Pyydän apua, ilman sanoja.
Näen vain ihmisiä, jotka eivät kuule minua. Eivät tunne minua.
Todellista minua.
Tahdon vain takaisin ne,
todelliset ystäväni,
jotka ilman sanoja, osaavat minua auttaa.
Murheeni tuntuvat niin pieniltä, mitättömiltä. Vaikka todellisuudessa kyse on niistä isoista,
helvetillisistä ongelmista.
En osaa pyytää apua.
Turvaudun taas vain tähän,
minulle tuttuun tapaan.
Autan,
kuuntelen,
hymyilen.
Tuskani turrutan tyynyyni,
sanoihin,
joita en tahtoisi kirjoittaa,
ajatuksiin,
joita en kenenkään soisi ajattelevan.
Odotan.
Kaikki loppuu aikanaan.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi