Good Bai!

Good Bai! 

Ilta oli rauhallinen, pieni talo kylpi himmeässä iltavalaistuksessa. Kainalossa oli lämmin ja turvallinen, ja sieltä kumpusi tuttua, rauhoittavaa hiljaisuutta. Sinä, pieni keijukaismainen olento, kutittelit mua vasemmanpuoleisesta kainalosta. Se oli meidän oma hetki, meidän rituaali, jossa pieni kuiske kuului: "Nosta oikeaakin, rakas." 

Hymähdin ja nostin oikeaa kainaloa varovasti, aivan kuin avaisin ovea johonkin taianomaiseen paikkaan. Sinä etsit sieltä turvakoloa, paikkaa jossa voisit levähtää päivän seikkailuista. Ja juuri sieltä sen turvan löysitkin – kuin olisin piilottanut sen varta vasten sinua varten. 

Katsoit minua silmiin, ja suustasi karkaava sana oli täynnä lämpöä ja unenomaisuutta: "Good Bai!" Hymyillen tajusin, että sinulle se tarkoitti nukkumaanmenon hetkeä, turvallisuuden sinettiä. 

Vaivuit uneen nopeasti, kuin västäräkki, joka laskeutuu oksalle päivän päätteeksi. Pian hengityksesi tasaantui, ja sinä näytit suloiselta kuin jauhosäkki – pieni, väsynyt ja raukea. 

Minä kannoin sinut varoen sänkyysi, kuin arvokasta aarretta. Tiesin, kuinka tärkeä oli tämä pieni rituaali, kuinka paljon se sinulle merkitsi. Painoin hellästi hyvänyön suukot poskillesi, ja sinut laulaen täkin alle peitin, kuin kietoisin sinut maailman pehmeimpään vilttiin. 

Ennen kuin sammutin valot, pysähdyin vielä hetkeksi. Puhalsin lentopusun kämmeneltäni – se oli meidän salainen viestimme, lupaus siitä, että olisin aina lähelläsi. Pusu leijaili ilmaan ja laskeutui luoksesi Nurmilinnun kevyin siivin. 

Sinä raotit vielä silmääsi hymyillen. Tiesin, ettet tarvinnut enää mitään muuta. Kaikki oli hyvin. 

Good Bai, rakas.