Minä elän – ja kiitän
Sairaalassa käväisin kuoleman rajamailla – tai ainakin sen eteisessä.
Luulin jo nähneeni valon tunnelin päässä, mutta se olikin hoitajan otsalamppu – ja vieläpä väärä huone.
Ilmeisesti minut palautettiin takaisin, kun ylhäällä tajuttiin, että minun kortit on vielä jakamatta.
En vielä tanssi ripaskaa, ja maratoneja juoksen vain unissani.
Ja mikä tärkeintä: minä elän.
Kiitos lääkäreille – ilman heitä en nyt tätäkään juttua kirjoittaisi.
Mutta myös iso kiitos kuuluu Ritulle.
Hän oli – ja on edelleen – minun ensiapu, kuntouttaja, sekä henkilökohtainen fysioterapeuttini.
CV:ssä lukee "puoliso", mutta työnkuvaan kuuluu nykyään myös hoitotyö, henkinen tuki, kokin rooli, terapeutti, satunnaiset kirvesmiehen "naisen" hommat, sekä autonkuljettaja.
Palkaksi hän saa lähinnä meikäläisen pienimuotoista kiukuttelua,
mutta myös kiitosta.
Ja 3 kertaa päivässä tuoreet kahvit. "jäätelön tai viinerin kera"
Ei huono diili?
Tässä meidän yhteinen ajatus:
Ei huomista päivää voi tietää,
se ilon vai surunko tuo,
mut kanssasi elämän tiellä
me kestämme, minkä se suo.
Tapsa
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut