Nikke von Nakkerton

Koululuokan ilma oli raskas,
liitupöly leijui kuin hieno sumu
ja ikkunasta näkyi vain harmaa piha,
jossa välitunti odotti kärsimättömänä.

Opettaja seisoi taulun edessä,
katse kiersi pulpetista toiseen.
– Tietääkös se Erkki,
mikä on typen kemiallinen merkki?

Luokassa tuli hiljaista.
Joku piirsi vihkoonsa tikku-ukkoa,
toinen laski mielessään minuutteja kellon soittoon.
Erkki raapi päätään,
nosti katseensa ja vastasi rehellisesti:

– En.

Hetken oli ihan liian hiljaista.
Sitten opettaja nyökkäsi vakavana,
melkein arvokkaasti.

– Aivan oikein, Erkki.
N on typen kemiallinen merkki.

Luokassa naurahdettiin,
Erkki punastui mutta hymyili,
sillä joskus tietämättömyys
onkin salaa tietoa.

Ja vaikka välitunti lopulta alkoi,
ja liitutaulu pyyhittiin puhtaaksi,
tämä vastaus jäi elämään –
koulumuistona,
joka muistuttaa vielä vuosienkin päästä,
että kaikkea ei tarvitse tietää,
kunhan uskaltaa vastata.