Kuin suuri valtameri rakkautemme on, tasaista ja tyyntä, myrskykin rauhaton.
Sieltä laineet rantaan tuo monta sävelmää, joista kuulla voi mennyttä elämää.
Mut tulevaisuutta kertoa ei ne voi, vaik silloin tällöin suuret vaahtopäät rantaa vasten soi.
Taivaanrannasta kuu mereen heijastuu, laineet hiljaa liplattaa, yö kun laskeutuu.
Yksin istun ja mietin hiljaa, mietin ja katson kaunista meren pintaa.
Se saa sinua ajattelemaan, sekä kaipaamaan. Ja kaipaus repii rintaa, kun katselen tuota pintaa.
Näillä myrskyisillä vesillä olen eksyksissä aivan, tulisitko ohjaamaan satamaan tämän laivan.
Sillä olet iltaruskoni, sateenkaari, elämäni valtameressä kaikista kaunein saari.
Purjeet ylös nostan ja lähden saarta kohti vain, vihdoin sinut rakkain siellä nähdä sain.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit