Heräsin uneen sinusta,
missä kuolin silmieni taakse
Aamun rumpu juuttui rintaani,
jäi illaksi
Yritän lyödä siitä kumahduksia,
jotka kaikuisivat valveilla
kuin huuto vastarannan
Vaan se kuiskii hiljaista nimeäsi,
lahjaa isoisoäidiltäsi
Sen sointiin ei sovi nukahtaa,
tai tulet uudestaan muistuttamaan unelmasta, joka minulla kerran oli
Hukun läpäisemättömään lattiaan,
enkä pääse yhtään syvemmälle kuin eiliseenkään
Mattoa ei enää erota punertavalta tukalta
Kuitenkin halaan sitä säälittävästä toiveesta,
että seassa olisi yhä yksi suortuva sinun valkokultaa,
joka olisi unohtunut hiustenlähtöni alle
Olit enkelini tässä jumalattomassa maassa,
jonka kuivuttua olen alkanut uskomaan vain kummituksiin
Sillä enkelit eivät enää laula auringon valkaisemista kärpäsistä,
ne eivät puhu yhtään mitään
Kummituksetkin vain käyvät täällä
nimikyltit rinnassa, vaikka tunnen heistä jokaisen
Olen säästänyt kärpäset katossa avokämmeneltäni,
vaikka ne katalat ovat katsoneet minun itkevän
Minua nolottaa joka kerta, kun ne laskeutuvat iholleni,
sillä ne maistavat hien, suolan ja poskillani kuplivat kyyneleet
Silmiesi kiilto viipyy jokaisessa tuskan kastehelmessä,
siksi nykyään kankaat kotini lasipintoja verhoilee
Maisema huutaa itseään horisontissa,
kuten vastaranta, kyynelvirta, kärpäset ne koviten!
SURR... URR... SURU
Seurassasi olin aina kulman takana übermenschistä
Kätesi irtosi kädestäni
Tartuin lekaan, joka kaatoi seinän peilin edestä
ja paljasti näyn viimeisestä miehestä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit
Voimallista materiaalia . )))
Sivut