Katastrofin aallon partaalla
disturbian tunne muuttuu aidoksi armoksi
autuaan kohdatessa valon enkelit/
jäävät syntisimmät palamaan.
Liekithän polttavimpia ovat nykyisin,
kun on luonnonkin lankeamus niin aitoa.
Kuten tuolloin muinoin aikoinaan,
paloivat pahat sanat.
Ja hyvät jäivät kärsimään
vääristä herroistaan.
Taivaastapäin katseltuna Mother Earth nyt
on, kuin halveksittu portto.
Pyhiä kolminaisuuksiaan tekevät nykyään
enää oppinut kansakunta.
Jumalten lähdön jälkeen
jäi taakse vain raiskattu maa,
joka kurittaa itseään
rikkein.
Kuinka surullista on,
kuinka kaiken se virtaavan vapauden
kahlehdittavakseen saa peto:
Ihminen.
Tuhat Ave Mariaa ja paria coctailia myöhemmin
tapaan miehen, joka piirsi
kosmisuuksia, kuin Jumala.
Hän kuiskaa korvaani saatanan
ja satakuusitoista muuta pirua,
jotka jo kulkevat maan päällä,
kuin airueet.
Ja rakastavaisia leikkivät -kuin joutsenparit -
leviatan merten tulisten
ja benemoth maan.
Kansojen tahtoa muokkaavat valheet
ovat aina sovelias illuusio
lampaille/
kukille ketojen.
Ei, tämä ei ole saarna.
Tämä ei ole kohtalon sanoma.
Ennenäyksikin sanoma lienee niin julma,
etta parasta kirjata ylös:
tämä on runo.
Dystooppinen unenikuva,
koristeellisesti lausuttuna.
Ja jos kirjoittajallaan on maanpäälliset siivet
kaipa hän on ne pois riisuva
ennen loppua.
Tämä ei ole kohtalon sanoma.
Ennenäyksikin sanoma lienee niin julma,
etta parasta kirjata ylös:
tämä on runo.
Dystooppinen unenikuva,
koristeellisesti lausuttuna.
Ja jos kirjoittajallaan on maanpäälliset siivet
kaipa hän on ne pois riisuva
ennen loppua.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit