Ja runoilija, tuo nälkäänsä uhkuva maapallo
sinä olet: sinut ottava on aikojen valta.
Sanataituruuta parhaimmillaan
nuo muinaiset, viisauden hieroglyfit -
iättömät kiroukset mustankipeät -
yöt ennen avaruutta,
kun saapuivat
alienit.
Ja luotiin maa kerran
titaanien tahdosta.
Virtasi laava ja kohosivat vuoret
äitini Gaian iholla.
Niin yllä kuin alla aina -
mikrokosmoksemme
makrokosmisessa
maailmankaikkeudessa
on kohtalon ja karman alla
elämän aika.
Kunnioita kaikkeutta -
se aina omansa ottaa.
Sydämet punnitaan viimeisenä:
Kevyt, kuin höyhen/
raskas, epäoleva.
Saapua paratiisiin jo elävänä taas on jo lahja.
Rakkautta kuuntele,
loitsija, laulaja.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



