Me palvomme toisiamme varjoissa,
kuin ekstaasiin langenneet Jumalat.
Sademetsiin unohtuneiden temppeleiden
raunioissa olemme vain kaksin,
kuten lopussa ja alussa.
Sillä sinä se olit, joka lauloit varjoiksi yöni -
pimeän peiton sieluuni kudoit/
Iltahämärän kruunun kutreillein laskit
ja sain päivän tummimmat tunnit,
joita hallita.
Sinä satakieleni, sielunlintuni -
vaan tuhat kertaa sieluain pyhempi -
hämärään langenneiden vuonojen kukka,
minä armastan sinua
koko sydämeni kautta
ja suru siellä kulkee,
jossa päivänvalo käy,
sillä aurinko karsastaa pimeyttäni,
kuin kuolemaa.
Sinä se olit, joka lauloit varjoksi yöni.
Pimeys on alfa,
kaiken summa
ja oomega.
kaiken summa
ja oomega.
Ja kuinka kauniisti laskeutuvatkin langenneet varjot
trooppisen Edenimme vartaloita vasten.
Kuinka hyvyys koskettaa pyhyyttä
ja kohtaa ikuisuuden.
Syttyy kukkimaan
pimeän kukkia.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit
Sivut