Mestari
sanon ”jaahas” ja teen sen siekailematta hetkenä,
jolloin itseluottamus luikersi luustooni.
Puollan manifestiani olemassa olevan laulun säkeillä, jotkin keksin itse, ne, jotka kiilaavat sieluni soputeltan Nallikarin vakiopaikalle, siellä, missä viimeinen ananaslonkero ansaitaan isävitsillä.
Telttapaikka erotetaan lippusiimoin, jotka ylhäältä näyttäytyvät tuulen viivoilta. Ne antavat periksi, mutta rajaavat arat alueeni; myös sydänmaani, jonka sadut säästän perkeleen pohdittavksi. Täytyy olla pumpulia vasten teräsvillaa ja rohdinta pakkasravalle.
Mestari piirtää viivoja, että ymmärtäisi palapelin sattumanvaraisuuksia.
Yksi on viivaton, vaikka sillä on ääretön jana.
Mikä se on?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit