Mielen geologiaa
on kuin lohkoisi graniittia intrusiivisesti.
Felsistä ei ole elämäni nyt, sellaista jos tiedät - hohkasilikaattia.
Intrusiivistä kuten edellä sanoin, toki.
Hiiiiiitaaaaasti jähmettyvää, kuten sanani nyt.
Piirteitä suuria etsin, monen saran niittoa,
suurempaa sydänkaarta kuin korpin kynsi.
Muutama jäkälänpala poskessa,
osa nurjaa kuun puolta - kaikki menee, jos ylvästä yötä riittää.
Maapesäkkeissä saatan äityä gneissiksi,
jos sieluni lohkoo kvartsia, ehkä sijaan itseni sarvivälkkeeksi.
Kaikkea kovaa on, pehmeää suurpiirrettä yritän pyörtää.
Olisivatko juureni kiinteät vai jäänkö magman vangiksi?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit