Aaveista

Minä olen etsinyt sinua, etsinyt
katseista, ilmasta, tulesta, sydämistä
löytämättä jäljeäkään todellisuudesta,
jossa kerran kadotin sinut.
Sinä saavut yösi kautta uniini
surullisen suloisiin,
joista hätkähtäen heräävä olen
tarkoitustani vailla.
Hukkasin lempesi, hehkusi, loimusi
eksyessäni tähän elämän virtaan,
joka käänteisenä onkin kuoleman maa:

Ilma, jota kerran hengitimme
on nyt hukuttava minut.

Elämäni värit katoavat -
voimat, jotka maalaavat taivaat
ovat nyt puhdas,
pikimusta yö.

Tätäkö on elävänä kuolla?

Olla sieluaan vailla.

Sydän palava,
vain pelkkä ruumis ja tunteeni minussa
kaipuutaan huutavat
aaveet.