Pilviuni

Nelivuotias Aava rakastaa katsella taivasta. Hän rakastaa uneksia pilvistä, suurista ja pehmeistä kuin pumpulit. Eräänä iltana, kun Aava käpertyi pehmeisiin lakanoihinsa ja sulki silmänsä, hän huomasi jotakin ihmeellistä.

Pilvet hänen päänsä yllä muuttuivat vaahtoisiksi, valkoisiksi tyynyiksi. Tyynyt alkoivat leijua, hiljaa ja kevyesti, suoraan unimaailmaan. Siellä häntä odottivat hänen rakkaat unikaverinsa: lempeä ja iso Appa sekä hassu Herra Hakkarainen, joka nukkui lähes aina… mutta joskus myös unissakäveli!

“Valmis seikkailuun kaverit?" kysyi Aava
“Kyllä!” huudahti Appa, ja Herra Hakkarainen hihitti unissaan.

Yhdessä he hyppivät tähtien yli kuin ne olisivat olleet pieniä, hohtavia kiviä. Tähtien valo kimalsi heidän kasvoillaan, ja he nauroivat riemusta niin, että nauru kaikui kauas avaruuteen. Yhtäkkiä taivaalle syöksyi tähdenlento. Aava sulki silmänsä ja toivoi salaa, että seikkailu saisi jatkua ikuisesti.

Unimaailma vei heidät yhä korkeammalle, aina avaruuteen asti. Siellä he näkivät kauniita planeettoja, värikkäitä galakseja ja hohtavia sumuja. Aava teki kuperkeikkoja, Appa heilutteli helmaansa, ja Herra Hakkarainen leijaili unissaan. Kaikki oli painotonta ja ihmeellistä.

He tapasivat myös ystävällisiä avaruusolioita. Olennot olivat uteliaita ja iloisia, ja pian he kaikki leikkivät yhdessä painottomuudessa. Nauraen, pyörien ja liidellen he kulkivat galaksista galaksiin, ystävyys sädehti kirkkaampana kuin yksikään tähti.

Aamulla Aava heräsi ja muisti heti unensa. Hän juoksi peilin luo ja näki ihmeen: hänen silmänsä kimalsivat kuin pienet tähdet. Myös Appa ja Herra Hakkarainen, pehmeinä ja pörröisinä hänen sängyllään, näyttivät hohtavan tähtien valoa.

Se oli ollut erityinen seikkailu – sellainen, joka jätti tähtisilmät kaikille Pilviunen matkakumppaneille. Aava tiesi, että vaikka uni oli loppunut, tähdet, Appa ja Herra Hakkarainen kulkisivat aina hänen mukanaan.

"Tämän tarinan kertoi minulle Aava, neljävuotias lapsenlapseni. Joten kirjoitin tarinan

 hänen kertomansa  pohjalta."