Jotenkin vain asiat jäävät
Aika kulkee niiden yli
niin kuin putoava lumi pihamaalle
Peittää taaksemme
toteutumattomat mahdollisuudet
Kosketukset
Ja itkut
joita ei poski poskea vasten
itketty
Sano että nyt on paremmin, sano
Jotenkin vain
tuli ilta,
toinen ja kolmas,
asioiden kertyminen
ja sitten ei enää voinut, kehdannut
ei ehkä olisi muistanutkaan
Mutta rakkaani
Kevään tullessa,
joku kevät keväiden joukossa
tai ehkä se on nyt
Kun seisotaan niin tyhjin käsin
että
on pakko
havaita jäiset versot
lumen alla
Kaikki ne paljastuvat asiat
jotka jäivät
Niin ehkä se on
Jäivät mutta eivät lakanneet olemasta,
ja minussa tunnen
kuin helähtäisi ontosti kello
Laittaa korvalle, kuunnella
vaiennutta ääntä
Tai ehkä se on
syksy,
viimeisen hämärän putoaminen pihamaalle
ei kevät, mutta sellainen hiljainen, menneitä askelia
näyttävä syksy
Ja jotenkin vain,
vierii poskella kyynel:
ajan ratasta et käännetyksi saa
Et katsotuksi silmiin enää
Sano että nyt on paremmin
kun olet mennyt
Etkä sinä sano mitään
Niin vain se on
25 12 12 iltapäivällä lauseen "sano että nyt on paremmin" ja vähän myöhemmin syntyneen "jotenkin vain asiat jäävät" pohjalta kudottu vapaisiin assosiaatioihin perustuva tunnelma, tunnekuva tai surumielinen maalaus.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Niin... se vain on
Kaunis
Koskettava. Upea runo.
Upeasti ajan kulku nivottu runon sisään kantavaksi.
Herkkä, haikea runo. Joskus vain jotain jää sanomatta ja tekemättä silloin kuin olisi pitänyt, ja jos asioita kertyy pikkuhiljaa aina vain lisää, jossain kohtaa sitten onkin jo liian myöhäistä korjata enää mitään. Kosketti kovin... ehkä liiankin tuttua tuo. Hieno runo.
Kaunis kertomus. Ajan rattaan pyörähtäessä.
Menin sanattomaksi pitkäksi aikaa tämän upeuden äärellä
Kuulenko tässä luopumisen surullisen kaiun
Hiljaisen hyväksynnän äänen? Rehellisyyden joka sanoo: kuolema on totta.
Sivut