Miltä maistui mansikka
lapsen suussa,
kävelen lapsuuteni metsässä paljain jaloin
jos ehkä
ruohon muisto voi läpäistä
parkiintunutta nahkaa
polkupyörällä täytyi ajaa varoen,
jos kumi meni puhki isä huusi ja löi
mutta ei opettanut paikkaamaan
tänään aika kultaa katkeratkin muistot,
olin vanhempi kuin isäni silloin -
silittäessäni poisnukkuvan
harmaita hiuksia.
Mansikkaa ja vaniljajäätelöä.
Istun ruohikolle vanhan kotitalon eteen
ja otan itsestäni selfien.
(28 04 19)
Kaksi kuvaa. 1968 ja kesällä 2018. Viidenkymmenen vuoden välimatka, ja etäisyys.


Selfie 28. 4. 2019. Kuvaa ottaessa köpötteli ohi vanha mies kepin kanssa. Lähdin kävelemään samaa matkaa, vartin verran juteltuamme rohkenin tiedustella vanhuksen nimeä. Tunnistin sitten kasvonpiirteistä. Asuivat samassa talossa lapsuuteni ajan, siinä meidän yläkerrassa, asuvat kuulemma vieläkin. Muistaa minut nimeltä kun esittäydyn mutta ei olisi kasvoista tuntenut. Hieroo leukaansa, sanoo: oli minullakin parta joskus.
cc
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
Sivut