NUORUUDEN MENETYS
On mielessään kohtalo kodittoman
ain taivaan alla hän laahustaa,
vaikka käytöksen omaa moitteettoman
niin halveksivia katseita osakseen saa.
Hän käsistä kaulallaan unelmoiden
varhaista nuoruuttaan muistelee,
ja lämmintä suudelmaa ikävöiden
muistot niin sydäntä kirpaisee.
Viimeisiä askeleita elämä ottaa
lyhyeksi käyneet ne ovatkin,
loppua kohden kivut kolottaa
suru sydämen silti on polttavin.
Vielä kirkastuu mieli väsyneen yllä
vaikka kuolo rakkaan ottikin pois,
hän kuulee kuin kutsun ja vastaa ”kyllä”
kannen valkoisen viimein jo sulkea vois.
Se on täällä jokaisen viimeinen matka
hän tiesi, siellä häntäkin odotellaan,
vaikka kohtalo kolhisi, eteenpäin jatka
kenties perillä sinutkin palkitaan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit