Namis Kuukkeliini – satu arjen taikavoimasta

Kaukana täällä ja vähän toisaalla, siellä missä kahvin tuoksu herättää unisimmatkin varpuset ja missä ovikellot kilkattavat vain iloisille vieraille, asui mies nimeltä Tarmo. Hän oli tavallinen mies – ei taikuri, ei prinssi, ei edes kylän paras piimäntaittaja – mutta hänellä oli jotain harvinaista: Namis Kuukkeliini.

Namis Kuukkeliini ei ollut mikään tavallinen nainen. Hän osasi nauraa niin, että sukat pyörivät jaloissa ja naama nauroi vielä tunnin päästä. Hänellä oli koira, joka ei haukkunut vaan hymyili, ja hän osasi keittää kaakaon juuri oikealla määrällä vaahtokarkkeja. Tarmo rakasti häntä niin, että sanoi joka aamu herättyään:
"On kauheen kiva, kun sie oot vierelläin."

He elivät arjen satuelämää. He köröttelivät autolla tai fillarilla kuin kuninkaalliset valkoisessa avoautossa – vaikka todellisuudessa se oli Tarmon ruosteinen pyörä, jossa oli vähän vinksallaan oleva satula. Mutta kauheen kiva oli aina ajella, kun Kuukkeliini hymyili viereisellä penkillä tai tarakalla, heiluttaen varpaitaan ilmaan kuin lapsi.

He lenkkeilivät poluilla, joissa oravat nyökkäsivät heille kohteliaasti ja puut kuiskivat:
"Tuo on se pariskunta, jolla on rakkaus lenkkareissa."

Tarmo oli rakentanut jopa salaisen soittojärjestelmän Kuukkeliinin ovikelloon – kun hän painoi nappia, kuului pieni sävel:
"On kauheen kiva kun tuut oven avaamaan..."
Ja joka kerta, kun ovi aukesi, Kuukkeliini seisoi siinä, tukka vähän sekaisin ja sydän täynnä lämpöä. Tarmo melkein suli.

Joskus Tarmo soitti töihin Kuukkeliinille. Ei ollut mitään asiaa – paitsi että piti lärräyttää puhelu ja lässyttää pienin pusu puhelun päätteeksi. Työkaverit pyörittelivät silmiään, mutta Kuukkeliini hymyili niin kuin vain rakastettu voi hymyillä.

Kaikki kaupungissa tiesivät: nämä kaksi eivät olleet tavallisia. He olivat arkisatupariskunta, jotka löysivät rakkauden pienistä asioista – ovikelloista, lenkkipoluista ja koiran hännänheilutuksesta.

Ja niin he jatkoivat elämäänsä: nauraen, rakastaen, körötellen, sipsuttaen, ja ennen kaikkea – sanoen joka päivä toisilleen:

"On kauheen kiva olla sinun kanssa, Namis Kuukkeliini."

Ja jos et usko, niin rimpauta ovikelloa. Saatat kuulla sen sävelen vieläkin.