ei aika paranna haavoja
mutta tuuli
ajan oloon, aikaa myöten
tekee meissä
kaunista ja herkkää työtä
jos vain uskaltaudumme
siihen mikä hetkessään on kipeää
ja repivää
eikä tunnu lainkaan kauniilta
päästämään tuuli mielen sopukoihin
niihin lukittuihin laatikoihin
joiden pinnoilla itsepintaisesti varjelemme
oikeuttamme katkeruuteen
kostonhimoon
totta kai sinulla on oikeus olla katkera,
oikeus kouristua kipeiden kokemusten ympärille
varjella niitä parantavalta valolta
mutta etkö luovuttaisi oikeuksiasi minulle
etkö antaisi minulle oikeuden puhdistaa ja parantaa
kysyy tuuli
ja äkkiä näemme asiat uudessa valossa
ja jotain alkaa tapahtua
ei se tapahdu hetkessä rakkaani, ei
mutta ajan oloon ja aikaa myöten se tapahtuu
jonain päivänä huomaat
että haavasi eivät enää reagoi raivoisasti säpsähtäen
ne eivät puserra sinua uhmakkaaseen kyyryyn
kun arkielämän tapahtuma herättää muistoja
ihmeellisesti vain asioista
jotka olisivat voineet sinut tuhota
rampauttaa
nousee herkkää ymmärrystä toisia
kipunsa kanssa painivia
kohtaan
koska annoit valolle ja tuulelle pääsyn
siihen lukittuun komeroon
ei, en minä vaadi mahdottomia
en syytä sinua katkeruudesta ja vihamielisyydestä
joiden alkusyytä en tunne
pyydän vain hiljaa
kuuntele tuulta, kuuntele tuulta
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runosi lohduttaa minua.
Sanasi ovat viisaasta sydämestä.
Rakkaudellista tekstiä.
Tämä tuuli,-kirjoitan ja ajattelen sitä paljon. Sinä kuvaat tuulta puhistavana,kuin pyhänä henkäyksenä syntiselle mielelle.
toteat,ettei aika paranna haavoja.
ja katkeruus,-tuo kurja peto,vihollisemme,siinähän voimme kylpeä kylläisyyteen asti,jos tahdomme,
en halua tuoksua katkeralta sapelta,-vaan ruusupuuterilta,hempeältäkin ja lempeältä.
myöskin männynneulaselta,joka muistuttaa puun vahvoista juurista. miltä sinä tuoksut?tai tahtoisit tuoksua?
Teksti on taasen sarjassamme niitä elämänviisauksia, joista voisi tehdä sydäntauluja sisimpäänsä. Lohduksi pahoille päiville ja iloksi hyville. Tässä tekstissä on elementti, joka sekä samaan aikaan kuiskaa omaa viisauttaan kuin puhdistaa mielemme vinttiä vanhasta pinttyneestä pölystä. Taidokasta kerrontaa taasen kerran. Kiitos.
Upea, toivoa antava, hienoa kerrontaa!
On se sitten aika tai tuuli tai mikä tahansa...pääasiassa kyse on siitä, haluaako jäädä rypemään menneessä ja katkeroitua...elämä ei aina ole helppoa eikä edes reilua, mutta itselleen siinä eniten hallaa tekee, jos antaa niiden liikaa vaikuttaa. Unohtaa ei aina voi, eikä edes antaa anteeksi, mutta omaa elämää niiden ei kannata antaa pilata. Hyvä runo
Sanomaltaan suurta metaforalyriikkaa, lukunautinto, herkisti! Katsomuksellinen runo!
Viisaita elämänohjeita. Hieno runo:)
vahvaa syvällistä tekstiä
tähän tekstiin uppoutuu täysin tätä lukiessaan
kaikki muu unohtuu
upea tuotos!
Uskomattoman kaunis matka ihmismielen rujouteen ja kauneuteen samalla kertaa. Tämä kohta "jos vain uskaltaudumme siihen mikä hetkessään on kipeää ja repivää
eikä tunnu lainkaan kauniilta" sai mun niskavillat pystyyn ja sydämen ailahtamaan. Aitoa sanailua, jossa on vielä sanomakin.
Erittäin kaunis
Tässä on jotain niin kaunista, joka synnyttää mieleen näyn isosta vedestä, lämmöstä, ystävyydestä. Kuin istuisi rannalla..rinnassa luottamus tuuleen.
Lämmin ja turvallinen.
-kiitos Runostasi-
Viisas, syvällinen runo.
Sivut