Sen hän istutti silloin,
kun poika syntyi,
keskonen,
joka kasvoi kuin puu,
voimakkaaksi ja komeaksi,
jonka pää puhkoi pilviä.
Äiti syleilee puun runkoa.
Kuolleita lehtiä,
kuivia kuolleita lehtiä
hänen jalkojensa juuressa,
tuulen pyörteessä kahisevia
kuivia lehtiä.
Ne haravoidaan pois,
unohdetaan.
Äiti syleilee puun runkoa.
Syvä haava puun kuoressa,
auennut arpi.
Repeämä,
avoin haava
naisen sydämessä.
Lehtivihreä on poissa,
vain kirkasta punaista
ja polttavaa keltaista,
kuin viiltävää kipua.
Arpi puun kuoressa
on avautunut.
Se vuotaa verta.
Pilvet kokoontuvat,
järjestäytyvät hautajaiskulkueeksi,
koko metsä hymisee
surun liturgiaa.
Äiti syleilee puun runkoa
kuin omaa poikaansa,
joka on nousemassa junaan,
joka on tupaten täynnä
lasittunein silmin
eteensä katsovia,
asepukuisia nuoria poikia.
Onko heille sanottu,
mikä heidän todellinen
tehtävänsä on?
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit