kun olit pieni
kuulit sen lähempää
kuinka lehdet kahisivat jaloissasi
sinä potkit niitä tieltäsi
ja niitä tuli aina vain lisää
minä yritin löytää sanoja sille kaikelle
siitä on jo monta kymmentä syksyä
olen jo lakannut etsimästä
nojaan vain puiston vaahteraan
ja katselen
kun päiväkodin lapsia huomioliiveissään
ohjataan suojatietä yli kadun
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sinäminä silloin ja nyt, myös hän joka nojaa puiston puuhun?
Lehdet kahisevat yhä...
Näihin aatoksiin runostasi.