(Erään matkan kuvaus)
1.
Männyt rantakalliolla
asettuvat piiriin minun ympärilleni.
Sanon matkanjohtajalle,
että ne ovat vanhoja
ainakin pari sataa vuotta
ne ovat olleen tämän näköisiä
kitukasvuisia ja vahvoja,
mutta eivät ikuisia.
Haluaisin juurtua tänne,
sanon,
jäädä katselemaan niiden kasvua.
”Toiset odottavat jo sinua bussissa”,
sanoo matkanjohtaja.
Minun täytyy tehdä valintani,
jäädäkkö mäntyjen seuraan
vai lähteä mukaan?
Minä lähden vastenhakoisesti
jatkamaan matkaa.
2.
Hiittisten kirkossa
joku harjoittelee uruilla.
Hapuilevia säveliä
yhä uudelleen ja uudelleen alusta
hankalaan kohtaan saakka,
kunnes vihdoin venytetyin sävelin
se menee läpi.
Kun nousen kirkon lehterille,
lyön pääni matalan porrasaukon ylähirteen.
Silmien tasalla votiivilaiva
keinuu vähän aikaa.
Alkoi jo kuulostaa tutulta
tuo urkukoraali:
”Herra koettelee syntistä”!
3.
Astun pitkän askeleen
ulos kirkon hämäryydestä.
Kirkkomaalla aurinko koettaa lyödä
lämmöllä ja kirkkaudella tainnoksiin.
Hautojen yllä lentelevä perhonen
ei välitä minusta tippaakaan:
tavailee vain ihan huvikseen
ristien ja hautakivien koukeroisia kirjaimia
syntymä- ja kuolinaikoja.
Luulin, etten ole kaupan,
mutta olen nyt tässä myyty.
Tämä saari minut osti
yhden lämpimän kesäpäivän hinnalla.
4.
Katselen lossin kannelta saarien rantoja.
Kiikarissa joutsenpariskunta
ja seurassa
epäilyttävän erivärinen poikanen.
Saattaisi olla se sadun "ruma" ankanpoikanen.
Mitähän siitä tulee, kun se varttuu aikuiseksi?
Matkanjohtaja hivuttautuu seuraani
ja on myös huomannut joutsenet,
mutta joutsenet eivät ole hänen asiansa minulle:
”Ryhmä on pyytänyt,
sinulta runoa
tunnelman kohottajaksi
yhteiselle lounaalle.
Voisitko sinä mahdollisesti…
jos jokin tulee mieleen?”
Kieltäydyn.
Minähän olen tullut tähän runoon
sisämaasta vain hetki sitten,
enkä minä halua tätä vielä antaa
kenellekään.
Katselen kiikarilla
saarten rantoja
ja kartoitan arkipelagia.
5.
Olemme jo kotimatkalla koko parvi.
Näen bussin ikkunasta viisi kurkea.
Kurkiaura lentää vastasuuntaan
mäntyjen latvuksia hipoen
ja katoaa metsän taakse.
Tekee mieli huutaa:
Kuljettaja, väärä suunta! Paina jarrua!
Pysähdy ja peruuta!
Koti on toisaalla.
6.
Matka on takana.
Olen jo melkein unessa,
kun joku kysyy:
”Va heter du?”
Olen niin väsynyt,
että vaivoin jaksan ajatella,
mutta olkoon se vaikka Rosala,
minun nimeni.
Se on jotenkin niin aurinkoinen
ja lempeä.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
