Hän istuu ikkunan ääressä.
Puut liikkuvat kohti, valo tulee oksien läpi.
Hievahtamatta ja äänettömänä
ikkunan ääressä hän istuu.
Oksien valo, päivän viimeinen kujeilu,
häilyy hänen uurteisilla kasvoillaan.
Niin hän odottaa illan hämärää,
himmeän tähden syntymistä puun latvaan,
yötä, jolle voi kertoa
valoineen ja varjoineen
koko elämänsä.
Yö malttaa kuunnella.
Hän oikoo asuaan,
sammuttaa valot,
avaa ulko-oven.
Viileys leviää huoneisiin.
Puiden taitse pihan yli
verkkaan etääntyen
pimeään hän
haipuu.
Vielä kerran
yötuuli huokaisee,
sitten enää pimeys
ja hiljaisuus.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
