Viisivuotiaana olin viisas
Ajattelin ettei minusta koskaan
tule sellaista kuin äiti, ei ainakaan sellaista
kuin isä
Katsoin ikkunasta ulos
maailma oli ihmeellinen ja odottava
ja tiesin jotakin
Viisitoista vuotta myöhemmin olin unohtanut
Hakkasin nyrkkiä pöytään
huusin lapselle
Minäkin
Aloin opetella lapsen kieltä
Maailma on uusi ja avoin, ihmeellinen ja
odottava, mahdollisuuksia täynnä
En tiedä mitä tiedän,
tai tiedän
että on paljon
mitä en vielä tiedä
Mutta tärkeimmän
Viisaus pitää joka päivä löytää
Ihmisen tasolle laskettuna lahjana
Ja jos luulen että se on minun, että
voin hallita ja käyttää sitä
kuinka tahdon
Kaikessa viisaudessani olen tyhmimmistä tyhmin,
taidokkuudessani taitamaton,
sokea ja kuuro
Jos elämän lahjoja käytän miten sattuu
kun luulen olevani vastuussa
vain itselleni
Ja toisten hurratessa
rohkaistun kumartamaan
Unohdan kumartua kaikkeuden salaisuuden
edessä, kadotan pyhän vakavuuden
elämän ihmeen edessä
Olen tyhmempi kuin koskaan -
onnettoman ihmisen asemassa, surkuteltava!
Jeesus, auta minut autuuteeni
Niin katsomaan sinuun,
ihastumaan lahjojesi rikkauteen joka päivä
että sydämeni sanoissa väreilisi viisaus,
ei oppilauseen ja ritualismin hyminä,
sanoessani
Tahdon elää lahjoissasi, en synnissä
en kovuudessa
Ja maailma olisi taas kaunis,
kauniimpi kuin koskaan
Kaikessa karkeudessaankin rakastettava
Niin todellinen
08 01 13 iltapäivällä töiden jälkeen. Rivitystä muokattu
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kauniin rukouksen ja tunnustuksen runossasi näen.
Ajatonta viisautta tässä.
En muista oikeastaan mitään, mitä ajattelin tai tapahtui, ennen kuin jostain 10 v ikäisestä, mutta silloin ajattelin juuri noin...ettei koskaan minusta tule kuten he...ja joissain asioissa, niissä miksi ei...se on pätenyt.
Maailma on kaunis ja täynnä ihmeellisyysksiä ja mahdollisuuksiakin, totta. Samoin runo on kaunis.
Niin pieni ihminen, aikuisuudessaankin...
huokauksesi kuullaan, vaikka vastaus
voikin olla muodossa, jota ei ymmärrä.
Todella paljon viisautta ;) runossasi.
Todella kaunista ja viisasta tekstiä. Tämä pitäisi jokaisen lukea ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illa, kerran keskipäivälläkin, niin ettei totuus unohtuisi. Tästä tulee yksi suosikeistani, niin paljon tästä pidän.
Tämä minun pitikin lukea juuri tähän hetkeen ja päivänavaukseen jonka teemaksi valitsin onnellisuus pienistä asioista. Juuri lapsenkaltaisella ajatustyylillä senkin saa toimimaan jokaisessa päivän mukanaan tuomassa tilanteessa. Kiitos kauniista lukuahaaelämyksestä=))
Useat meistä varmaan jossain vaiheessa ajattelevat,että itsestä ei tule samanlaista,kuin omat vanhempansa. Viisautta on näissä kauniissa rukouspyynnöissä.
Helvetin hieno runo! Otteessaan pitävä ja tekee sen helposti
Tunnusuksellisa kauneutta....olla itsekin pieni joka tasolla vaikka miten elänyt..Tuttu tunne..ja sitten hyväksyä itsensä....Elämä suolaantuu oikein kun jaksaa iloita
Elämänmakuinen runo, kauniisti kerrottuna. Omassa erinomaisuudessaan sitä usein saa aika paljon vahinkoa aikaan, ennen kuin pysähtyy oleellisen äärelle. :)
Kokonaisuutena kuin puhe, sapatin sana, rakastava todistus. Tuossa usko onkin, lapsen usko. Kuvana kuin horjuva käveleen juuri oppinut, ojentaa kätensä, ota syliin.
Sivut