epeli

Hän, rähjääjä, rähjässä asui
oli pehmennyt honkapuu.
Oli uhkea talo hällä,
nurkat lahoi, homehtui.

Löytyi lasinen laulukirja,
velat vaihtui saataviin.
Takki levällään marssi herra
ojanpohjalta asfalttiin.

Eivät haitanneet männynkävyt,
hän oli suuri, mahtava mies.
Jos nappulat varpaille astui
nyrkki silmään jo kukaties.

Pihanurmella ukko kelli,
emäsika rötköllään,
tuli luokse vasaramiehet
häntä tilille pyytämään.

Rapukestien sumun uhri
särjensilmillä tiiraili,
nousi istumaan pullon löysi
pienen tilkkasen siemaisi.

Tuikku murheeseen vanhat tutut
ajatuksia terästää.
Ei nyt hullunmyllyssä kestä
enää miehisen miehen pää.

Kuka ojasta ylös nostaa,
käden auttavan ojentaa?
Sitä tiedä ei, suri itki,
kyynel poskelle herahti.

Kuuli miehen huokauksen Herra,
avun paikalle lähetti,
mummo naapurin enkelin siivin
juopon rinnalle lennähti.

"Eikö vieläkään taivas vastaa,"
kysyi vaivattu, sairas mies.
Mummo ristinuhrista kertoi,
jonka harteilla syntein ies

Usko anteeksi rikoksesi
taivaan lähetti lausahtaa,
veri Jeesuksen sydämesi,
lumen hohtavaks puhdistaa.

Portit Saalemin aukes hälle,
ilo silmissä kimalsi,
kiitosvirsiä taivas soitti
kukkakunnaaksi muuttui maa.