Luulisi että
kaikki laulut on jo laulettu,
kaikki runot maailmassa kirjoitettu
Ja jos on elänyt lähes puoli vuosisataa
niin kuin olen elänyt
Jos minkä kuralätäkön
huolimattomasti tai
tarkoitukselliseen vaikutukseen pyrkien
lausutun korulauseilun
Sielua värisyttävän hyväilyn
ja vähintään sanallisten
iskujen kautta
Sielu tuhansilla solmuilla ja ruhjeissa
Onneksi sitten myös
puhdistuslähteen löytäen
vuosien saatossa eheytyen, rakentuen
kasvaen yltäkylläisen ilon ja kirkkaana virtaavan
kiitollisuuden kokemiseen
Jonka jälkeen huomaa
taas tahranneensa itseään ja
rikkoneensa
niin paljon lahjaksi saamaansa
Pirstaleiksi mennyttä ja särkynyttä hyvää
Niin rakkaani, niin
Voiko sitä yllättyä enää mistään
Tai korkeintaan siitä
että jotenkin on elossa
ja että
kyynisten juonteidensa läpi osaa
iloita ihmisistä joilla on mitä itseltä puuttuu
Haikeasti hymyillä heidän onnestaan
ja hiljaa toivoa
sen säilyvän puhtaana
Kaikkien kulman takana väijyvien
Houkutusten läpi
Ja tätä puhuessani
ymmärrän taas - niin selvästi
mitä olen hulluudessani menettänyt
Niin sitä luulisi, ja itsekin hämmennyn
Kun syksyn riisumalla oksalla
väritön varpunen sirkuttaa
Niin kuin ei koskaan ennen
Ja läpi lehtensä pudottaneiden oksien
ujeltaa marraskuun tuuli
lehtikasaan syöksyen niin kuin
vallaton lapsi
Helisyttää ikkunaa ja takin liepeitä
työntää baskerini kallelleen
Niin kuin runo
jota joka hetki kirjoitetaan
koskaan toistumattomin rönsyilevin muodoin
Sisällä läikähtää
yllättäessäni itseni ottamasta tanssiaskelia
loskaisella tiellä
Ja vaikka luulisi, luulisi tosiaan
etten enää toista
onnellisten päivien kliseisiä lauseita
huomaan vain sanovani puille ja tuulelle
Tässä on elämän ihme
Niin rakkaani, tässä jos missä on
elämän ihme
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Herkkä sulkakynä
kauniin vedoin aamussa.
Hän antoi rajattomasti
ei säästellyt kauniita sanojaan
levitti ikuista tarinaa
tarinaa.
Tässä runossa on ikäänkuin koko elämä. Kaiken hyväksyminen. Kasvukertomus. Todella syksyyn sopiva runo.
Hyvää, mukaansa tempaavaa kerrontaa.
Vaikka runosi on pitkä, on se mielenkiintoinen.
Rehellistä itsetutkiskelua, josta voi sieltä täältä
tunnistaa lukijakin omia tuntojaan.
Tässä jäin hetkeksi osioon jossa kirjoitit kiitollisuusvirrasta, olen kokenut sen ja tiedän kuinka mahtavalta se tuntuu, samoin kuin aito ilo ja lähimmäisten auttaminen. Voi kunpa ne tulisivat takaisin vielä, niitä osaisi arvostaa eri tavalla, kristallinkirkkaiden kyynelten jälkeen.Löysin tästä monikerroksiseta runostasi paljon, löysin pisaran surua, tilkan kaihoa kaipuuta, löysin myös lapsenomaista olemisenriemua, tanssiaskelia uutta kohden..
Ehyt tarina on runosi. Kiinnostava kokonaisuus, joka toimi. Rönsyilevä ja onnellisten päivien kaipauksen kliseisiä lauseita täysi.
Herkkää ja kaunista...koettua ja opittuakin elämää, sen hyviä ja huonoja puolia...ja silti se on aina vain ihanaa.
Hieno runo, pidän
Mielenkiintoista päästä päiväkirjaasi julkisesti lukemaan. Tulkintasi on syvää. Siinä on tämän hetken tunnot huikaisevasti kirjoitettuna.
"Kun syksyn riisumalla oksalla
väritön varpunen sirkuttaa
Niin kuin ei koskaan ennen"
miten kaikki olisi jo kirjoitettu?
sillä jatkumossa elämisen ja spiraalin kiertämisen vaikutuksesta kaikki näyttää huomenna erilaiselta, kulmia riittää. elä ja iloitse, älä pelkää tahraantumista. älä muiden, älä itsesi. Ismo Alangon sanoin: kuka puhtautta rakastaa, ei pelkää paskaa.
kuulostaa melkein erään nazaretilaisen, (joka hengasi huorien varkaiden ja muiden friikkien kanssa) sanoilta...
Miten Paljon, ja Enemmän, runossasi onkaan.
Pitkä, mutta pitää otteesaan.
Upea.
Niin... ne onnellisten päivien kliseiset lauseet...
Sivut