Joulupukki linnan juhlissa 2023

Runoilija Nikke von Nakkerton

Korvatunturin lumisessa maastossa, Joulupukki oli päättänyt ottaa rennosti ja viettää hetken ilman mitään stressiä.

Sillä hän oli saanut kutsun Tasavallan presidentiltä Sauli Niinistöltä itsenäisyyspäivän juhliin, jotka pidetään arvokkaassa presidentinlinnassa. 

Joulupukki valmistautui huolellisesti juhlaan, hän puki päälleen parhaan punaisen nuttunsa ja kiillotti saappaitaan hohtavan puhtaiksi.

Petteri Punakuono, ja muut porot jäivät tonttukylään lepäämään, sillä tällä kertaa pukki halusi nauttia juhlasta yksin. 

Saavuttuaan presidentinlinnaan Joulupukki huomasi heti, kuinka valtava ja juhlallinen linna oli. Hän tervehti hymyillen portinvartijaa, ja antoi hänelle kourallisen karkkia.

Sitten hän asteli sisään pääovesta, missä juhla oli jo täydessä käynnissä. 

Siellä hän kohtasi Suomen presidentin Sauli Niinistön ja tohtori Jenni Haukion.

Presidentti tervehti Joulupukkia ystävällisesti, ja kiitti häntä vuosien varrella saamistaan joululahjoista, jotka pukki oli hänelle tuonut. Samalla Sauli antoi joulupukille vuoden 2023 omansa ja Aaron joululahjatoivelistan.

Jenni antoi myös oman lahjatoiveensa.

Joulupukkia huvitti omassa mielessään “onkohan taas Saulin toivelistalla nallepuku, ja unimyssy” Joulupukki pisti herrasväen toivelistat povitaskuun, ja antoi molemmille kourallisen suklaa karkkia, ja lähti kohti juhlasalia. 

Presidentinlinnan juhlasalissa Joulupukki tapasi myös muita merkkihenkilöitä, kuten tunnettuja taiteilijoita, poliitikkoja ja urheilijoita. Joulupukki jakoi iloisesti heille joulutunnelmaa ja karkkia. 

Monet antoivat hänelle vastikkeeksi joululahjatoivelistoja, tai supattivat ne joulupukin korvaan. 

Illan edetessä Joulupukki osallistui juhlan ohjelmaan, kuten tanssiin ja musiikki numeroon.

Hän lauloi täydelle salille joulupukki, joulupukki laulun. Ja ihmiset ympärillä tuntuvat unohtavan hetkeksi arjen kiireet, kun kuuntelivat joulupukin kaunista laulua. 

Kun juhla eteni, Joulupukki huomasi, kuinka tärkeää oli viettää aikaa yhdessä ja levittää iloa ja hyvää mieltä.

Hän oli kiitollinen siitä, että hänellä oli tilaisuus osallistua tähän ainutlaatuiseen tapahtumaan ja kohdata niin monia valovoimaisia ihmisiä. Myös heitä, joilla oli jo valot sammuneet. 

Lopulta juhla päättyi, ja Joulupukki poistui presidentinlinnasta tyytyväisenä, iloisena., ja povitasku täynnä toivelistoja.

Hän lähti takaisin pohjoiseen, valmistautumaan jouluaattoon ja uusiin seikkailuihin. Sillä onhan 24.12 ainut, ja kiireinen työpäivä 


 
oletus
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi LuontipäiväLajittele nousevasti Kommentteja Kategoria
Nikke von Nakkerton Kohtalon Junalippu 17.6.2025 6 Runo
Nikke von Nakkerton Ikää kun karttuu. 17.6.2025 0 Tarina
Nikke von Nakkerton Hengähä Tok. 16.6.2025 0 Tarina
Nikke von Nakkerton Askel 15.6.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Mietelauseita 15.6.2025 1 Aforismi
Nikke von Nakkerton Halipula 8.6.2025 2 Tarina
Nikke von Nakkerton Autiotalo 8.6.2025 2 Tarina
Nikke von Nakkerton Matkalla Vanhuuteen 8.6.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Kedon kukka  7.6.2025 1 Runo
Nikke von Nakkerton Kevättuuli 7.6.2025 3 Runo
Nikke von Nakkerton Sairaalareissu 2.6.2025 2 Runo
Nikke von Nakkerton Vanhanajan Hammaslääkäri 18.3.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Lurjus ja ruusukimppu 13.3.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Isän ajatuksia 11.3.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Kymmenen pisteen nainen 65 vuotta  11.3.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Rakkautta 7.3.2025 1 Runo
Nikke von Nakkerton Alushousupäivä 27.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Raha ei tee onnelliseksi 27.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Äidin syli 25.2.2025 2 Tarina
Nikke von Nakkerton Kallen yksinäisyys 23.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Eka kaupunkireissu 19.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Hopeasiipi 19.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Pippa-tätin vierailu 19.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Aromirikas yö vintin rappusten alla  19.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Trabant ensimmäinen autoni 19.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Pilviuni 17.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Grillimakkara 16.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Ovi säpissä 16.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Ontuva Erikson 16.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Kodittomat nuoret 16.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Korttipakka – Elämän Peli 15.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Ihminen joka jätti jälkeensä valon 15.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Minä rakastan sinua 15.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Enkelit lentävät tänään matalalla 15.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Yksinäisen kitaristin tarina 11.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Pitkästä aikaa 11.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton En päivääkään vaihtaisi pois 11.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Verotus 11.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Pienen Madon Pelastusoperaatio 11.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Alina 11.2.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Aamu ja Yö suutelevat toisiaan 26.1.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Hiihtokilpailut 6.1.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Haikaran tuoma poika 6.1.2025 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Vain yksipäivä lapsuudesta 26.12.2024 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Viimeinen matka 19.12.2024 2 Tarina
Nikke von Nakkerton Elävien kuolleiden katu 17.12.2024 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Isänä ja Ukkina oleminen 17.12.2024 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Jänön pako 8.12.2024 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Tapsan ja Aavan joulukuusi 8.12.2024 1 Tarina
Nikke von Nakkerton Elämän Kirja 7.12.2024 1 Tarina

Sivut