![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Grobbelaar kuva](https://cdn.vaiste.com/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-911-1731763065.jpg?itok=LX8foLyK "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Grobbelaar kuva")
Erittäin mysteeripitoinen Marrakesh jäänee minulta kokematta,
elämättä Amatzonin lehvästöt,
Pääsiäissaarten ahavat kivikasvot.
Huokea, kuohkea, mutta vauhkoton
on tekojeni jänne, harmaata mumeltavat
silmien liikkeet. Otan niillä avarasti polkujeni
kiehiset, nuuskin saman tuulen, joka aikavaraaneilta jäi purematta, saman sateen,
joka ruokkii meret ja järvet.
Niihin uskallan muutaman kerran,
jos jäisin viikoiksi, liukenisin suolaksi puolisukeltajien räpylöihin.
Ehkä en osu kantapäälläni
silokallioiden graniittijuoniin,
vaan annan varpaideni nyrpistää
maksaruohoille.
Ehkä osun katseellani tähtikuvioihin
tai hukun kaurislaumani kanssa
lava-autojen sumuvaloihin.
Silmäni hikoilevat universumin
pelurin kädessä, uumani tahot odottavat,
mille sivulle kallistun ja voiko
minusta lukea suuren vai pienen?
Yhtäkaikki, olen norsunluuta vihreällä sametilla -
osuman riehu tai mutrun viiva.
Kas, kohta kaikki on ohi, eikä kukaan muistanut
rasvata saluunan ovien saranoita.
elämättä Amatzonin lehvästöt,
Pääsiäissaarten ahavat kivikasvot.
Huokea, kuohkea, mutta vauhkoton
on tekojeni jänne, harmaata mumeltavat
silmien liikkeet. Otan niillä avarasti polkujeni
kiehiset, nuuskin saman tuulen, joka aikavaraaneilta jäi purematta, saman sateen,
joka ruokkii meret ja järvet.
Niihin uskallan muutaman kerran,
jos jäisin viikoiksi, liukenisin suolaksi puolisukeltajien räpylöihin.
Ehkä en osu kantapäälläni
silokallioiden graniittijuoniin,
vaan annan varpaideni nyrpistää
maksaruohoille.
Ehkä osun katseellani tähtikuvioihin
tai hukun kaurislaumani kanssa
lava-autojen sumuvaloihin.
Silmäni hikoilevat universumin
pelurin kädessä, uumani tahot odottavat,
mille sivulle kallistun ja voiko
minusta lukea suuren vai pienen?
Yhtäkaikki, olen norsunluuta vihreällä sametilla -
osuman riehu tai mutrun viiva.
Kas, kohta kaikki on ohi, eikä kukaan muistanut
rasvata saluunan ovien saranoita.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut