Mihinkään en pääse.
Valo.
Yrittänyt sanoa koko päivän minulle,
että kantapääni ovat hyvin, vasten nurmea ja
varpaideni rintakarvat kehittävät uutta leikkiä
malvojen nuppua varten.
Pesin aamulla elämäni värit.
Ampiainen istui hetken huulillani ja totesi
että olen harmiton, vaikkakin täynnä
lapsekasta rakkaudellisuutta.
Annan kaiken olla,
pöyhkeät kirjosiepot, nälkiintyneet kuparikuoriaiset,
ihan tavallisen västäräkin ja ahneen harakanpojan.
Annan valon olla, vaikka haluan olla viileä pilvi,
joka ymmärtää kaiken siihen pirskotun sinen.
On joki, on rinne, on kesämaja johon unohdun huomenna.
Mikään ei mene minnekään. Sydän on sillä paikalla,
jossa otaksuin sen olevan, lämpiminä sanoina sinulle.
Tiedätkö suolaheinän ja juolukan?
Minä olen ne myös.
Olen tasaerä pilkottua unta, hellän kehrä,
sinun ritarisi lujin haarniskan niitti.
Kuljen pitkin hiekkateitä, koska niiden varrella
ojassa odottaa töyhtöhyyppä, joka nauraa erivärisille polvisukilleni.
En pääty milloinkaan, jos ajattelet minua.
Et unohdu ikinä, koska olet elämäni värit
vasten valoa, joka on oppinut juuri kuiskaamaan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut