monihärmäisyyden aiheuttamia tunnustuksia,
kasveillakin on mielitekonsa, kukilla varsinkin.
Keltoista vain ketokeltto päästää sanan niin kuin se on,
suokeltto sössöttää mitä sössöttää.
Hössöttäjiin kuuluu keltalieko kyläkellukka, joista jälkimmäinen on saakelin juoruämmä –
heittää helteen tietoon kuka kävi emillä ja milloin ja hätäili heteellä,
niin kuin se ei olisi mitä luonnollisin asia –
tuulen pölytys, kenties parin mehiläisen kiihkeä imu.
No sitä asiaa kuitenkin, että ketohanhikki ei tarvitse alvariinsa olla kostean alla –
kuka sitä jaksaisikaan väpäjävää himon sumua nahkeillansa koko ajan?
Kosteikoista puheen ollen, erilaiset kidusjalkaiset ne vasta riesa ovatkin!
Kaikkialla hipsuu ja hapsuu ja ruodon pinnassa rapsuu.
Kutka on melkoinen yksinkertaisella ruohonkorrellakin.
Onneksi on saivartajat, vaikka varomattomina eksyvät kihokkien kitaan.
Elämä kiertää ja niitty viertää sinne päin, missä on romantiikan nälkä.
Risto levittää ruutuviltin ukonkellojen päälle ja Riitta mäkättää,
että kaikki kaunis menee liiskaksi,
vaikka kohta sillä on hame auki napaan asti.
Risto muiskuttaa kaikkea mitä muiskutettavissa on.
Riitalle jää mieleen taivaan harvinaisuus –
kiljukotka hotkii pilvenraunioita juuri kun Risto onnistuu.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut