tarujen huulilla kaksi ajopuuta
pelkää uskallusta
epäily kiiltää ihmisten jättämistä lupauksista
saniaisten päällä yö lepää kylläisenä hämärästä
syvällä metsässä ei ole tietoa tähdenlennoista
uskotun tammen turvaa
karhun kuonolta tipahtanutta suudelmaa
pidän kiinni ristiin neulottuja kissankelloja
haluan metsäni lävitse
ruohonkorsien pauhusta välittämättä
pakenematta sielua saalistavista naakkoja
kirousten pudokkaista huolimatta
läpinäkyvä vapaus lohkeaa uudestaan
taivaanpankon jylhästä
satujen niteissä varon astumasta
tietäjien parroille
esittelen kirkkaani metsän hiilijuonteisiin
nokean kasvoni
ennen kuin taon unelmani kiinni ruosteiseen tuuleen
hiivin ennen kuin tiedän miten lentää
kaivaudun saveen kun salama yrittää minua käskeä
pidätän rakkautta ettei hengitykseni paljasta minua
romantiikan vainolle
lepään unohdettujen henkipattojen surussa
metsäni ei jätä minua rauhaan
sidon pelkoni säikeet puolukanvarvuilla
ja maalaan niillä paluureitin tammien kylkiin
tunkeudun syvemmälle
sinne missä ei ole enää tietoa
tunkeudun sammalten kohtuun
siellä missä on lempeys syntyy
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi