Joskus pitää vaan päästää irti,
irrottaa otteensa.
Joskus pitää katsoa taakseen
viimeistä kertaa
ja astua ovesta ulos.
Sulkea se takanaan.
Joskus on kuljettava sillan yli
ja poltettava se.
Muistan vain vähän.
Muistan tuoksun.
Se oli kuin kevät,
vaikka talvi olikin kylmimmillään.
Se oli kuin hymy pimeässä.
Sitä ei voi nähdä,
mutta sen voi tuntea huuliaan vasten.
Se oli kuin kuiskaus
ilman sanoja,
vain rytmistä hengitystä.
Muistan katseen,
joka ymmärsi,
eikä vaatinut selityksiä.
Se vain tiesi.
Ja niin kuin kaikki muukin,
minkä jätin taakseni.
Se paloi tuhkaksi sillan kanssa.
Toiveet ja unelmat,
ne kuuluivat jollekin toiselle,
eivät olleet minun pitää.
Jätin ne taakseni.
Minulla ei ole kuin yksi suunta.
Se on mikä tahansa suunta
minkä minä valitsen.
Mutta poltettua maata,
sitä en saa takaisin.
Koska se ei koskaan ollut minun maani.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Minulla ei ole kuin yksi suunta.
Se on mikä tahansa suunta
minkä minä valitsen.
Pidin tämän runon sanomasta, mutta myös sen rytmistä ja selkeästä kielestä.... nautin sanojen ja lauseiden tasapainosta. Hienoa tekstiä!
Niin...joskus pitää luopua, jättää taakse.
Onneksi voi löytää toisen maan.
Haikea ja puhutteleva runo.
no hyvänen aika... en osaisi itse paremmin tämän päivän fiiliksiäni ilmaista... ehdin jo kuivaamaan kyyneleet poskilta ja joudun tekemään sen taas..
Hienosti kirjoitettu. Osui kyllä tosi kovaa. Toivottavasti löydät oman maasi. Minä jo löysin.
jäin sanattomaksi...
Sivut