Grobbelaar

Vaivihkaisuus vikasietotilana viikkaa vaitonaisuutta.

Vahakynttilät viitsivät juuri ja juuri veistää
voiveitsellä viiden sentin viipaleen villihirven pakarasta.

Voi että olisi viimein vaskisen myskihärän vuodenaika!

Viimeiset västäräkit eivät osaa enää keinua, niin se on,
vilkaisen ja ja varmistan - ei se ole vahinko, viivat ovat poissa,
vastavalo vakuuttaa ja anoo muuttolintokoordinaattorilta vahingonkorvauksia.

Vajaa on Virtasen elämä, sielun vuoksi puoleksi täytetty,
vihdoin on joskus loppu ja loppu sanottu viimeiseksi,
vaikka vuorenkiteet jatkavat matkaa avaruuskauriiden taikapiirissä.

Vaivun, varmuutta jatkosta ei ole vaikka vaikkasanat jatkavat aina oivalluksiaan,
kääntävät ajatuksia, vievät ehkää eteenpäin, potkivat nilkoille epäilijöitä,
mammantissimiehiä ja isäpersenaisia -
varmistan tässä sivuviitteenä, että ilkkuminen tapahtuu tasapuolisesti vaikka veetä yritän kuljettaa,
sinne missä vako syvenee ja pimenee.

Vaivun uudelleen, sillä vieminen vie minulta kaikki voimat,
huudan Wuhuu ja yritän yksinkertaistaa: sehän on helppoa - sanoin vain:
"Vuhuu." Karsin toisen veen sarven ja palaan edelliseen.

Jos olisin vompatti, en ajattelisi näitä korvaisin kaikki o-alkuiset sanat vo:lla.
Olisin - Volisin, Outo-Vouto, Opel-Voopppel
(olisi pakko tässä leikkiä ja lisätä oita ja peitä) ja niin edelleen ilman lyhennystä.

Veen kanssa eläminen voi olla rikkaus,
jopa rakkaus, mutta se tuo tullessaan vastuun vihjata muille,
että vapaus on iso sana ja siihen pitää kirjoittaa iso Vee.

Kannattaa myös kokeilla ärrän korvaamista veellä.

Hyviä esimerkkejä on kuiskutella tykkäämisensä kohteen kuuloelimeen ja lipaista samalla korvanipukkaa:

Vakastan
Olet vakas
Vakastan, että järki menee
Olen aina vakastanut sinua
Varmasti vakastan

Ei kannata inistä ja sanoa: "Vakastatko minua?"

Sillä kyllä se on aina vakastanut,
vaikka ei se aina sano, juo tuossa kahvia ja on niin kaunis.
Minä menen sen perään ja katson kuinka aurinko osaa olla parasta juuri hänen hiuksillaan.