Keski-iän loppusuoralla
hiuksistani
ei enää ole kummoisiksi varjokuviksi
kuivaamisen jälkeen
käännyn
peili kirahtaa
sivuprofiili karkuun livahtaa
kääkrääkk käkkräkkä kää
huudosta ei saanut loppua ennen kuin veti vatsansa sisään
Lorutan itseäni lastenlaulujen tahtiin luupilla:
"Sisäkumi, etureppu, napakarvat, kantapäät - hiukset harvat
sellaista se on olemassaolo,
mahtiolo, korvavaikku, nenän talilaikku
Viuh, viuh, viuh, viiuuuh,
Nuoruutta mä metsästän
tahdon muistaa kaiken
tahdon ymmärtää olemassaolon
edessä on ego
edessä on valtava katumus ja ontto olo
Ei voi mennä ylitse,
ei voi mennä alitse
ei voi kiertää
en enää voi mitään ymmärtää
kenties parhaimmillaan jotain muistoista
parin kaljan jälkeen hiertää
Onnea en enää metsästä
tyydyn et on mulla paikka jonkun sydämessä
tyydyn et mua kuultiin kun olin eksyksissä
ja mua pidettiin sylissä
pois petojen kynsistä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit