Porras painuu
jokaisella
tunnustelevalla
askeleella.
Varovasti nousen
valoa kohti,
joka siivilöityy
seittien ja pölyn
pehmentämästä ullakkoikkunasta.
Ei varjoa missään.
Sulkeudun hetkeksi
vanhaan aikaan,
joka ottaa syliin,
silittää hiuksia
ja alkaa hyräillä.
Juoksen
portaat
alas
peläten
että huomenna
ei olisi enää
niitä natisevia portaita,
eikä mahdollisuutta
palata takaisin
ylös ullakon
kuiskivaan hämärään.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
Siellä ne yhä ovat, muistoissa.
Sivut