- Onpa kerrassaan ajatuksia herättävä teos. Oletteko kenties maalanneet sen itse?
- Kyllä. Mutta minusta siinä tuntuu olevan jotain liikaa. Mitä luulette?
- Mielestäni se on oikein kiehtova, vaikkakin perin abstraktilla tavalla. Mitä se mahtaneekaan esittää?
- Sen nimi on ”Kattaus: kaktus, fiikus ja vihannes”. Sain inspiraationi maalaukseen tuolta ylhäältä. (osoittaa kohti taivasta)
- Koette siis saaneenne ikään kuin johdatuksen joltain korkeammalta voimalta?
- Herran pieksut, ei suinkaan! Katsokaas, kun selitän: löysin tuolta ullakolta vanhoja kukkaruukkuja ja siirryin niistä suoraan asiaan eli toisin sanoen inspiroiduin iskemään siveltimeni suoraan punamultaan yrittäen tehdä luomisen tuskan - ei pelkästään näkyväksi, vaan OSAKSI itse teosta. Minulla on vieläkin tikkuja kynnen alla.
- Kuulkaas, nyt kun tässä katselen teosta tarkemmin, niin pystyn kyllä jotenkin hahmottamaan kaktuksen ja fiikuksen noista raivoisista viivoista ja roiskeista, mutta tämä ”vihannes” on jotenkin mystinen elementti. Onko se kurkku vai kesäkurpitsa?
- Se on itse asiassa radi-kaali.
- Anteeksi MIKÄ?
- Radi-kaali. Minulla oli jääkaapissa pelkästään puolikas parsakaali ja korvasin puutteet lisäämällä siihen hiukan retiisiä.
- Kuulostapa erikoiselta, mutta varsin luovalta menetelmältä lähestyä perinteistä asetelmaa.
- Kiitos, ihan ITE taiteilin. Pääsin jo alussa tutustumaan kivun syvimpään olemukseen vihannesosastolla sattuneen katastrofaalisen virheen vuoksi. Ostosten joukkoon eksyi ns. Troijan hevonen.
- Hevonen?
- Ostin ensin retiisien sijasta piparjuurta, mutta broccolin kanssa se oli kovin julmaa purtavaa.
- Voi, miten surtavaa…
- No, nämähän ovat tietysti pelkkiä makuasioita. Toiset tykkäävät hedelmistä, toiset maisemista. Pelottaa vaan, että tämä teos ei koskaan lopeta haisemista.
- Ne on ne merkaptaanit.
- Totta kyllä, raivoavan meren ulapalla keinuva paatti ja sen kannella uljaana seisoskeleva merikapteeni on varsin kuvauksellinen ajatus, mutta itse innostun enemmän arkisista tilanteista ja persoonista. Otetaan esimerkiksi roskakuski.
- Roskakuski?
- Niin, tai siivooja. Henkilökohtaisesta avustajasta puhumattakaan. Eivätkö hekin ansaitsisi tulla ripustetuiksi julkisten rakennusten seinille kaikkien pällisteltäviksi?
- Niin…
- Eikö vain olisikin metkaa tutkailla galleriassa lähikaupan kassan naamaa ja miettiä, mitä mystisen hymyn takana mahtaakaan piillä?
- Nyt kun ajattelen, niin olisihan se aikamoista...
- No, sehän on rehellinen vitutus. Olen muuten viime aikoina tutkinut abstraktien särkyjen lisäksi melko syvällisesti vitutuksen anatomiaa raaja kerrallaan. Sitä on haastava kuvata pelkin herkin siveltimenvedoin. Joutuu välillä turvautumaan jopa temperamentillisiin menetelmiin.
- Ymmärrän. Nuo punaiset roiskeet tuolla yläkulmassa…?
- Voi juutas, ei olisi kannattanut syödä sitä viimeisintä ateriaa taulun äärellä! Tomaattikastiketta kun ei saa pois millään konstilla. Teos on täysin pilalla! Pilalla!
- Ei suinkaan, sehän on mahtava! Kuinka paljon pyydätte siitä?
- En minä mitään pyydä, kun eihän tätä tämmöistä roskaa voi myydä.
- Voi, eikö mikään summa riitä? Maksaisin kaljamaltaatkin siitä.
- Anna olla, samapa tuon maata vaikka tunkiolla. Ota ilmatteeks.
- Voi kiitos!
- Kiitos – ja anteeks.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit
Sivut