Ikä ei tule yksin, sen olen oppinut vuosien varrella. Silloin tällöin nenä alkaa vuotaa tai yskä hiipii päälle, muistuttaen, että nuoruus on kaukana takana. Aamuisin jalat saattavat tuntua jäisiltä, kuin olisi seissyt koko yön kylmällä jäällä.
Hiukset harvenevat, ja peilin äärellä huomaa, että entistä enemmän on niitä harmaita. Silmälasitkin piti hankkia, jotta voisi edelleen erottaa tuttuja ja ehkä vilaukselta bongata nauravan naisen kadun toisella puolella.
Mutta huumori – se ei ole vanhentunut päivääkään. Se kulkee mukanani kuin paras ystävä, valmiina piristämään niin iltoja kuin pitkiä aamuja. Mieli on nuorekas, ehkä kuin 20-vuotiaalla, mutta ulkokuori on saanut elämän myötä vahvaa karismaa ja muutaman ryppyviivan muistuttamaan matkan varrelta.
Eräänä aamuna, kun olin kiireessä lähdössä ulos, kuulolaite oli kadonnut. Kaivoin taskuja, pöytiä, sohvan tyynyjen alta, mutta laitetta ei löytynyt. Hetken aikaa tuntui siltä, että maailma hiljeni, kun en kuullut tuttuja ääniä ympärilläni.
Sitten hymy nousi kasvoilleni – naurahdin itselleni.
"No, tämä on sitä ikääntymisen taikaa," ajattelin. Lopulta laite löytyi jääkaapista, ihan maitotölkin vierestä. Kuin pieni muistutus siitä, että vaikka ikä tuo mukanaan unohtelua, se tuo myös tarinoita ja hauskoja hetkiä.
Ja tarinoita syntyy edelleen – esimerkiksi siitä, kun lähdimme puistojumppaan Trollaattorin kanssa, vanhat koulukaverit Jermut rinnalla. Siinä me olimme: rivissä kuin sotilaat, mutta aseiden sijaan käsissämme vesipullot ja kävelysauvat. Trollaattorit natisivat rytmikkäästi, kun marssimme polvennostoja komennuksen mukaan. Välillä joku kompastui mattoon tai unohti suunnan, mutta nauru raikui kuin 70-luvun koulunäytelmässä.
Jermut ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana – entisistä kujeilijoista on tullut kokeneita miehiä, mutta sisällä asuu yhä se sama naurava poika. Ja kun joku päästi pierun venytyksen aikana, ei siitäkään kukaan pahastunut – sehän oli päivän paras tehoste.
Ei tarvitse temppuja tai ulkopuolisia apuja: osaan vielä nauraa itselleni ja näyttää, että vanhuskin voi olla elämänsä virrassa mukana. Nuoruus haihtuu päivä päivältä, ja vanhuus astuu yhä lähemmäksi, mutta menen sitä kohti pystypäin ja avoimin mielin.
Jokainen harmaa hius ja jokainen jäykistynyt liike kertoo tarinaa – tarinaa elämästä, kokemuksista ja siitä, että vaikka ikää karttuu, elämän ilo ei katoa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut