Katsoisitko
silmiini hymyillen,
silmät palaen,
vilskeessä kaupungin,
Illassa ihmisten.
Ehkä hullu olin,
kun huutoon vastasin,
siihen palavaan,
kun silloin asemalle
saavuin.
En silti kadu sanaakaan -
tuokioita,
jotka aurinko
taivaalle maalasi.
Joskus sitä huomaa
edelleen
hehkuvansa
purppuraa:
täynnä pehmeyttä,
voimakasta ja valaisevaa,
keskellä universumin
sydämenlyöntien
salaperäisten.
Purppurainen tuokio
(c) Oiva Utumaa
silmiini hymyillen,
silmät palaen,
vilskeessä kaupungin,
Illassa ihmisten.
Ehkä hullu olin,
kun huutoon vastasin,
siihen palavaan,
kun silloin asemalle
saavuin.
En silti kadu sanaakaan -
tuokioita,
jotka aurinko
taivaalle maalasi.
Joskus sitä huomaa
edelleen
hehkuvansa
purppuraa:
täynnä pehmeyttä,
voimakasta ja valaisevaa,
keskellä universumin
sydämenlyöntien
salaperäisten.
Purppurainen tuokio
(c) Oiva Utumaa
cc
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi





Kommentit
Sivut