Kalteva taulu

Runoilija JustJoe

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen sydan-raamit"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M998,312C984,152,870,35,728,35C633,35,546,86,497,168C449,85,366,35,272,35C130,35,16,152,2,312C1,319-4,357,10,418C31,506,79,585,149,649L497,965L851,649C921,585,969,506,990,418C1004,357,999,319,998,312zM952,409C933,489,890,562,826,620L497,913L174,620C110,562,67,489,48,409C34,351,40,319,40,318V317C52,176,150,74,272,74C362,74,442,129,479,218L497,260L515,218C552,130,635,74,728,74C850,74,948,176,960,318C960,319,966,351,952,409z"/></svg></span> JustJoe kuva
mies
Julkaistu:
37
Liittynyt: 31.7.2016
Viimeksi paikalla: 16.4.2024 21:04

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

.......................................... 



to live
    to die

  for




..........................................

Balladi viipyjästä

Vaeltaa yksin
meren hiljaisuuden äärtä,
vaeltaa sydämessä
jossa veri liikkuu
kuin meressä aalto;
hänen muuntumisensa alkaa
pimeän tunteina
ja hänen rakkauteensa se
kajoaa kuin ilma veteen.
Siellä merellä lipuvat
vaiti laivat,
jotka vievät mielen
kaukaisen seutuihin.
Ensin purjehdus yli!
Sitten muisto, siipienväli,
kantavat tuulet,
metsien hiljaisuus.
Vaeltaa yksin,
avaruudessa vanki,
pakoaan taival,
matkaansa kivi,
ja kumminkin kotonaan
tuntemattoman seuduilla
surussaan
joka on elementtien suru;
lintunsa hajalla,
huutonsa mykistynyt,
ja kumminkin paluu
uneksittuun,
joka elää maassa,
joka korottaa vuoret,
joka kokoaa veren
kuin huudon sisälle kuolemaan.
Kohta tulevat kuvansa
kuin sokeat kerjäläiset
lähelle, kätten luo,
rannikon rantojen luo.


Bo Carpelan; Elämä jota elät










 
 
"Rakastan"

Kuva seinällä. Kaksi hahmoa meren rannalla. Mies ja nainen. Polvillaan, hiekkasydämen takana. Rakkauden edessä nöyrät. Valkoisia kukkia. Aurinko paistaa. Valo ja varjot. Kuva on kaunis (kuten myös nainenkin). Onni.

Kylmä tuuli käy mereltä. Kaislat kumartavat rantaa. Pisara naisen silmässä. Toinen. Kolmas. Virta. Joki. Taulu kallistuu ja vesi valuu lattialle. Tuuli yltyy. Tummat pilvet. Myrsky.

Taivas mustuu ja aallot lyövät rantaa. Vaahtopäiden pärskeessä ei kuule, sade piiskaa ja peittää näkyvyden. Laiva etsivät horisonttiaan, hakeutuvat satamiin turvaan. Tuuli repii purjeita. Epätoivoiset jättävät laivansa. Eksyneet  soittavat torviaan ja etsivät majakkaansa.

"Anteeksi" 

Tuuli laantuu. Sumu laskeutuu. On hämärää. Sataman valot syttyvät. Mies etsii naista lyhtyjen hämystä. Näkee naisen varjon kaukana. Mies huutaa naisen nimeä,  juoksee kohti. Nainen on selin mieheen päin ja on hiljaa. Mies koskettaa naista hellästi olkapäästä ja pyytää katsomaan silmiin. Nainen kääntyy. Hiukset peittää naisen silmät. Mies pyyhkii hiukset edestä, katsoo naista kysyvästi:

"tiellämme kulkevat nuo kaksi nauhaa
   toistaan etsien, yhteistä, mielen rauhaa

järki ulkona loistattelee valossaan 
    tunteet sisällä, hämärässä talossaan

missä kohtaavat kaksi suurta
    syvälle peitettyä, tiedon juurta

ovat tunteemme kuin vellova meri
   en saa selvää, onko reittimme eri

molemmat heitettiin suureen maailmaan
    itse täytynyt haaveet ja unelmat, eteensä asettaa

toive yhä kaunis, ehjä unelmamme?
   oma koti, lapset, siinä majakkamme" 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

kyseenalaistaa ja samalla jatkaa unelmaa, niin inhimillistä, epäloogisen järjetöntä samalla nöyrän sallisaa, kysyvän anovaa, monesti koettuja tuntoja ja toiveita sielumeren rannalla, vaihtuvan maiseman kadotessa
uuden haihtuessa, tuntuu kuin vain aika jäisi kauniiksi unelmatauluksi 
 
Päällimmäisenä jäi mielikuva, kuinka taulu kallistuu ja vesi valuu lattialle, sekä uteliaisuus, kuinka nainen katsoo takaisin. Ajatuksia kiusoitteleva, hieno :) !!
Upeaa kerrontaa, tällaista on ilo lukea.
 

Käyttäjän kaikki runot