Tuulen muistoja

Runoilija JustJoe

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen sydan-raamit"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M998,312C984,152,870,35,728,35C633,35,546,86,497,168C449,85,366,35,272,35C130,35,16,152,2,312C1,319-4,357,10,418C31,506,79,585,149,649L497,965L851,649C921,585,969,506,990,418C1004,357,999,319,998,312zM952,409C933,489,890,562,826,620L497,913L174,620C110,562,67,489,48,409C34,351,40,319,40,318V317C52,176,150,74,272,74C362,74,442,129,479,218L497,260L515,218C552,130,635,74,728,74C850,74,948,176,960,318C960,319,966,351,952,409z"/></svg></span> JustJoe kuva
mies
Julkaistu:
37
Liittynyt: 31.7.2016
Viimeksi paikalla: 16.4.2024 21:04

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

.......................................... 



to live
    to die

  for




..........................................

Balladi viipyjästä

Vaeltaa yksin
meren hiljaisuuden äärtä,
vaeltaa sydämessä
jossa veri liikkuu
kuin meressä aalto;
hänen muuntumisensa alkaa
pimeän tunteina
ja hänen rakkauteensa se
kajoaa kuin ilma veteen.
Siellä merellä lipuvat
vaiti laivat,
jotka vievät mielen
kaukaisen seutuihin.
Ensin purjehdus yli!
Sitten muisto, siipienväli,
kantavat tuulet,
metsien hiljaisuus.
Vaeltaa yksin,
avaruudessa vanki,
pakoaan taival,
matkaansa kivi,
ja kumminkin kotonaan
tuntemattoman seuduilla
surussaan
joka on elementtien suru;
lintunsa hajalla,
huutonsa mykistynyt,
ja kumminkin paluu
uneksittuun,
joka elää maassa,
joka korottaa vuoret,
joka kokoaa veren
kuin huudon sisälle kuolemaan.
Kohta tulevat kuvansa
kuin sokeat kerjäläiset
lähelle, kätten luo,
rannikon rantojen luo.


Bo Carpelan; Elämä jota elät










 
 
Teimme matkaa
    varjon ja valon rajamailla

    vuodenkierron mittaista

otit henkäyksen viimeisen yön viileyttä
     ja puhalsit hiljaa korvaani

leikitellen
   huomiota hetken hakien

   muistatko vielä sen kesän?

taivas oli pelkkää hymyä
   valoa ja energiaa
    
puhelimme puille, ne kahisivat kummasti
   hyvä tuuli sai lehdet väreilemään kauniisti

    mutta he eivät puhu enää

vakavia ovat
   ovat vain

   kuten mekin

nukumme menneen kesän hiljaista unta

kuvittelen liikkeen, lehtien kahinan, värit
    ja näen sinut unessa

      olet hiljaa, mutta huulesi liikkuvat

yritän lukea huuliltasi
   mutta en saa selvää sanoistasi

    haluaisin koskettaa niitä sormillani
          tunnustella kuin sokea

        mutta pelkään että säpsähdät ja heräät

väärässä paikassa tai vuodenajassa

pyörin sinua ympäri

   tutkin raitojasi, siroa runkoasi
     elämän jättämiä viivoja sinussa

    montako sydäntä sinuun on kaiverrettu?

oletko nähnyt pintojen rikkoontuvan
    valuvan mahlan ja perhosten lennon

siipien iskut, imukärsät
   kaikki rakkaudesta humaltuneet hullut? 

ja pitääkö sen aina sattua?
    montako sydäntä yksi puu kestää?
 
kuvittelen jo sinut ja syksyn
   ison vaahteran alle

    tässä on hyvä puhua, rauhassa

sanat saavat värinsä, terävän muotonsa

makaamme maassa
    ja odotamme jälleen

   valossa ja varjossa

    kesää
syksyä tulevaksi
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Upeita kysymyksiä ja loistavia oivalluksia <3 
Kaunista kerrontaa runossasi :)
runosi tuntuu rakkauden siivittämältä liikkeeltä, pyörteissään ja syöksyissään yllätykselliselta, vahva, nuorta voimaa uhkuu herkkä kauneimpia sanojaan loistava runosi, "nukumme menneen kesän unta" runoilijan upeutta. eheän kujeileva kokonaisuus - pidän kovasti
 
Haluaisin kirjoittaa tähän jotakin, mutta sanat tuntuu karkaavan, enkä saa ihan ajatuksesta kiinni, -siis siitä kuinka hienon runon olet aikaiseksi saanut! Huomaan, että puut puhuttelee kauniisti, jos niiden juureen pysähtyy. Harvemmin runo tuntuu pysyvän kasassa, jos se on pitkä, tämä pysyy, joten hienosti kudottu ja kysymyksillä vielä pidetty mielenkiinto ja jännite yllä.  
Äärettömän kaunis, kuin maalaus. Sielun (puinen) maisema.. Tai puun sielunmaisema.. Miten vain. 
 

Käyttäjän kaikki runot