Inspiraatio

Runoilija JustJoe

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen sydan-raamit"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M998,312C984,152,870,35,728,35C633,35,546,86,497,168C449,85,366,35,272,35C130,35,16,152,2,312C1,319-4,357,10,418C31,506,79,585,149,649L497,965L851,649C921,585,969,506,990,418C1004,357,999,319,998,312zM952,409C933,489,890,562,826,620L497,913L174,620C110,562,67,489,48,409C34,351,40,319,40,318V317C52,176,150,74,272,74C362,74,442,129,479,218L497,260L515,218C552,130,635,74,728,74C850,74,948,176,960,318C960,319,966,351,952,409z"/></svg></span> JustJoe kuva
mies
Julkaistu:
37
Liittynyt: 31.7.2016
Viimeksi paikalla: 17.3.2024 14:04

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

.......................................... 



to live
    to die

  for




..........................................

Balladi viipyjästä

Vaeltaa yksin
meren hiljaisuuden äärtä,
vaeltaa sydämessä
jossa veri liikkuu
kuin meressä aalto;
hänen muuntumisensa alkaa
pimeän tunteina
ja hänen rakkauteensa se
kajoaa kuin ilma veteen.
Siellä merellä lipuvat
vaiti laivat,
jotka vievät mielen
kaukaisen seutuihin.
Ensin purjehdus yli!
Sitten muisto, siipienväli,
kantavat tuulet,
metsien hiljaisuus.
Vaeltaa yksin,
avaruudessa vanki,
pakoaan taival,
matkaansa kivi,
ja kumminkin kotonaan
tuntemattoman seuduilla
surussaan
joka on elementtien suru;
lintunsa hajalla,
huutonsa mykistynyt,
ja kumminkin paluu
uneksittuun,
joka elää maassa,
joka korottaa vuoret,
joka kokoaa veren
kuin huudon sisälle kuolemaan.
Kohta tulevat kuvansa
kuin sokeat kerjäläiset
lähelle, kätten luo,
rannikon rantojen luo.


Bo Carpelan; Elämä jota elät










 
 
Entä sitten

     jos sanat eivät jaksakaan enää nousta?

makaavat vain väsyneinä

     taas tätä lokakuun loskaa

tulisi jo

   ensilumi
paukkuva pakkasyö, revontulia
   ääretön avaruus ja tuikkivat tähdet

pimeä tie, katuvalot ja lumen leikki valossa

edes pikkupakkasia, lumikiteitä ikkunaan!

ja vaikka märkää lunta
   lumilyhtyjä, linnoja, ukkoja, akkoja, poikia, tyttöjä

mutta ei

   sanat huokaavat, peittelevät itsensä
ja nukahtavat arjen harmaaseen 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Ihminen on siis sana. Tai sana ihminen. 
Vaikka hyvinhän nuo jaksoivat! 

Mua puhutteli erityisesti ensisäkeet. Täällä kyllä kajastaa, ulkona siis. Sisältä en ole ihan varma.
Vahvaa valon ja lumen kaipausta harmauden keskelle.
Tykkään  :)
Runosi sanojen kaipuu niin löydettävissä. Lohdullinen loppuosa lupailee, että aamunkajossa peiton alta nousevat levänneet, uudenkarheat sanat :) Upeasti sanattomuudesta ! 
mielenkuvat eläviä, laajalle leviä, silti laiskan laakoja
luonnosta saisiko energiaa, sanojen innostavaa sanomaa
vaiko vain kurastaisi maan kunnes pakkaseen puikeltaa
- omaperäistä mietintää pitkin mielen matalaa
 
Hieno! Talvi saisi kyllä jo tulla.
hyvin käsittelevä ja opettava
ilman sitä ei ulkoisista puitteista paljon väliä
ja taas sen kanssa ei ulkoisista puitteista paljon väliä
Näin on toisinaan, sanat nukkuu sikeästi.

Ensilumi tulee, mutta koska jää nähtäväksi.
Saamme silloin valoa, kirkkauttakin, kuurankukkia <3
Täällä napapiirin tuntumassa on jo hieman seestynyt sää ja pikkupakkanen nenää nipistää.
 

Käyttäjän kaikki runot