Ei ainoastaan se
millaisena itseni näen.
Ei sekään, millaisena ajattelen
toisten
minut näkevän.
Mutta millaisena
itseni näen heidän silmiensä
kautta.
Ja tahdonko tulla sellaiseksi, rakkaani?
Mikä tarve minussa
ajaa täyttämään toisen tarpeita, minuun
kohdistuvia.
Olemaan sellainen
jollaisena hän haluaa
minut nähdä.
Olenko silloin nähtävillä, minä?
- - -
Voidaan kysyä mikä se on minussa se tarve, joka saa käyttäytymään toisen tarpeiden mukaan? Haluamme miellyttää toista että olisimme arvokkaita hänelle ja kokisimme - sen kautta - olevamme itsessämme arvokkaita. Kun tämä menee äärimmäisyyksiin on identiteetti, omanarvontunto, itsen kokeminen arvokkaana täysin sidottu toiseen ja toisiin. Jos kännykkään ei tule tekstiviestiä keneltäkään: olenko enää olemassa.
Ihminen peilaa itseään toisen kautta, siinä millaisena näen itseni hänen silmistään, hänelle. Mieli käy rajanvetoa kahden kuvan välillä: mitä on minä-hänelle (millaisena toinen minut näkee, millaiseksi minut ajattelee, määrittelee) ja mitä on minä-itselleni (mitä itse ajattelen olevani, mikä toisten minusta muodostamissa tulkinnoissa on mielestäni totta). Näiden symbioosista muodostuu identiteetti, kokemus itsestä ja paikasta maailmassa.
Syntyy myös kysymys näenkö minä toisen todella, sen miltä hänestä tuntuu. Luulenko vain?
Näen niin itseni kuin toisen, persoonien vuorovaikutuksen ja konfliktit, omien silmieni läpi. Muuta havaintokanavaa ei ole. En voi nähdä itseäni erillään minusta joka katselen - koska joka tapauksessa se, joka näkee, on minä joka katselen. Siksi oma henkilöhistoria kokemuksineen - ja tämän hetken tunteet, ambitiot- värittää sen mitä näemme. Myös sen mitä ajattelen hänen näkevän.
Voimme oikeasti rakastaa, ja moraalisesti selkärankaisina rehellisinä ihmisinä ansaita toisten kunnioituksen, vasta kun oma identiteetti on riittävän selkeä ettemme joudu etsimään hyväksyntää (ja itsetuntoa) milloin täältä, milloin tuolta. Se on jatkuva kasvun prosessi.
Ainakin voimme pyrkiä näkemään toisemme. Ja muistaa että jokaisella ihmisellä maailmassa, jokaisella jonka elämässäni kohtaan, on ainutkertainen arvo riippumatta siitä mitä hän minulle merkitsee ja edustaa. Sitä arvoa kunnioittaen silloinkin kun koen itseni loukatuksi, väärinymmärretyksi ja kaltoinkohdelluksi. Tässä on hyvä pohja, perusta?
Runo ja pohdiskeluosuus aamupäivällä 12. 9. 2012. Julkaistu 12:00.
Liian moni joutuu itseltään kadoksiin, koska on muotouttanut itseään toisen takia, mutta myös itsen takia: voidakseen toisen kautta kokea itsensä arvokkaana.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
