ei se hyväillyt hipaisten, ei myrskynnyt mennessään se vain tuoksui jo kaukaa, soitti suudelmin poukaman puita, sai hiekkäjyväset hymyämään ja kun se jäi, sydänlahdelmaan leikkimään minä omakseni tunsin sen eikä värähtänyt lehtikään
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
tunne koe niin näet ja arvostat
elämän flooraa, faunaa,
jatkuvuudessa.
Kukin, lehvin kruunaten,
muistaa tuulen suosijaa...
Kenpä jaksaisi
rinnallaan kantaa kaunaa
kaiken ikäänsä
itseään kauemmaksi,
kai puukin tuuleen turvaa...
https://www.youtube.com/watch?v=VTyqVwJ5td0
Sivut