yhtenä iltana se sulki silmänsä
ja minä näin verhojen raosta,
kuinka se käpertyi kerälle kainaloosi,
kehräsi niskahiuksistasi pesän nenänpäällensä
huokaisi kuin unessa
kaulallesi iltasatunsa
se toinen minä, joka
näkee kaiken
niin kauniina
hymy huulillaan
se vaelsi yön hitaina tunteina ihoa
eksyi, ja löysikin niitä hellyydestä täysiä polkuja,
joiden merkityksiä se tatuoi sormenpäihinsä
kuin kadoksissa olleen maan karttoja
niin tarkasti, ettei
minullakaan ollut
vaikeuksia niitä tulkita
ja kulkiessaan se
ompeli sivut sieluni syrjään
ja kirjaili kiinni sydämeeni
unelman ohuilla langoilla
eikä käsityötaidoton minä
osannut sellaista edes ratkoa
se toinen minä,
kuinka se näkee kaiken
niin kauniina?
toisenlainen tyyny sille pitäisi hankkia,
tai ainakin vahtikoira herättämään unesta
ilkurisen vallatonkin vielä,
sytytti katseellaan kynttilät
- muistoksi kaikesta kauniista
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
Kauniimpi minä...mutta miten sen
uskaltaisi tuoda esille.
Hurmaavan kaunis runo, kiittelee Marle ;)
sydän kaunis kurkistaa
kun kalma kuorta kiusaa
Sivut